Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2002

 

 

 

Tämä sama dokumentti MS-Word muodossa tulostamista varten.

 

Sisällysluettelo:

 

1. Esipuhe

2. Hallinto

2.1. Alueparlamentti

2.2. Aluejohtoryhmä

2.3. Alueen toimihenkilöt

2.4. Työryhmät

2.5. Alueen posti- ja toimisto rutiinit

3. Aluetoiminta

3.1. Koulutus- ja kurssitoiminta

3.2. Graduoinnit

3.3. Valmennustoiminta

3.4. Kilpailutoiminta

3.5. Leirit

3.6 Talous

 

4. Liitteeet

4.1. Talousarvio 2002

4.2. Tapahtumakalenteri 2002

1. Esipuhe

Aluetoiminta on osa Suomen Judoliiton alaista toimintaa. Aluetoimintaa säätelee Judoliiton hallituksen vuonna -98 hyväksymä "aluetoiminnan johtosääntö". Aluetoiminnan johtosäännön mukaan aluetoiminnan päätehtävänä on tuottaa Liiton palveluja lähellä seuroja ja niiden harrastajia sekä valvoa seurojen ja harrastajien etuja.

Etelä-Suomen alueen toiminnan pääpaino vuonna 2002 tulee olemaan seurojen välisen yhteistyön lisääminen sekä uusien seurojen ja ihmisten aktivoiminen alueellisten tapahtumien ja palvelujen järjestäjiksi sekä käyttäjiksi. Lisäksi pyritään tekemään toimivia työryhmiä, joiden avulla alueen tapahtumista saadaan suunnitelmallisempia ja laadukkaampia.

Johtoryhmän yhteistyötä alueellisten tapahtumien organisoinnissa tullaan kehittämään entistä tiiviimmäksi mm. luomalla ohjeistus alueellisten tapahtumien järjestämisestä.

Vuonna 2001 nuoremmille TehoTiimiläisille järjestettiin omat harjoitukset oman vastuuohjaajan johdolla. Tätä toimintaa jatketaan ja kehitetään mm. järjestämällä erillisiä TehoTiimi leiripäiviä sekä järjestämällä TehoTiimi kilpailumatkoja sekä tukemalla kilpailumatkoja taloudellisesti. Myös A-nuoret ja aikuisiin siirtyvät TehoTiimiläiset pyritään pitämään mukana toiminnassa järjestämällä myös heille omia harjoituksia oman vastuuohjaajan johdolla. Vanhempia tehotiimiläisiä kannustetaan myös osallistumaan Liiton "Stadikan" treeneihin sekä ns. kotisalileireille.

Näin TehoTiimitoiminnalla saadaan vähitellen muodostettua yhä vahvempi alueellinen valmennusryhmä, josta saadaan nousemaan uusia judokoita Liiton EVL-ryhmään.

Alue pyrkii vuoden 2002 aikana saamaan aikaan myös alueen ohjaajille ja vanhemmille säännöllisiä tapahtumia alueleirien lisäksi. Lähtökohtana tämän tyyliselle toiminnalle voisi olla esim. Mika Nurmisen käynnistämä "teho-ohjaaja" konsepti ja Jaakko Hannulan käynnistämä "kata-klinikka".

Myös alueleiritoimintaa jatketaan ja leireistä pyritään saamaan entistä houkuttelevampia sekä osallistujille että järjestäjille. Leirien oheistoiminta nuorimmille osallistujille vaatii kehittämistä. Oheistoimintaa varten pyritään luomaan "puuha-setä/"puuha-täti"-verkosto (esim. muksujudokursseja vetävistä ohjaajista).

2. Hallinto

2.1. Alueparlamentti

Alueparlamentti on alueen ylin päättävä elin. Alueparlamentti kokoontuu kahdesti vuodessa Suomen Judoliiton aluejohtosäännön määräämällä tavalla. Kevätparlamentti kokoontuu kevään alueleirin yhteydessä ja syysparlamentti syksyn viimeisen alueleirin yhteydessä.

Alueen syysparlamentti valitsee alueen johtoryhmän ja toimihenkilöt seuraavaksi vuodeksi sekä hyväksyy seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion ja päättää alueellisten tapahtumien järjestäjät ja ajankohdat.

2.2. Aluejohtoryhmä

Aluejohtoryhmä käyttää ylintä päätäntävaltaa toimintavuotensa aikana. Se suunnittelee, toteuttaa, ohjaa ja koordinoi alueen toimintaa.

Aluejohtoryhmä kokoontuu tarpeen mukaan mm. alueleirien yhteydessä. Johtoryhmän päätöksistä tiedotetaan alueen kotisivuilla sekä alueen sähköisen postituslistan avulla.

Johtoryhmän kokoonpano 2002

Aluepäällikkö Erkki Jokikokko (HON)

Apulaisaluepäällikkö ----------

TehoTiimikoordinaattori Matti Lattu (TAP)

Junnu-Cup-koordinaattori Elina Koskenoja (CHI)

Koulutus-koordinaattori Erkki Jokikokko (HON)

Alueleiri-koordinaattori Marja Niemikorpi (ARA)

Johtoryhmän kokoonpano (v.2001)

Aluepäällikkö Staffan Lindgren (HON)

Apulaisaluepäällikkö Erkki Jokikokko (HON)

TehoTiimikoordinaattori A/B- J-P Jokinen (RII) C/D- Matti Lattu (TAP)

Junnu-Cup-koordinaattori Kari Helin (TIK)

Koulutus-koordinaattori Mika Nurminen (JKR)

Alueleiri-koordinaattori Jari Hirvi (NUM)

2.3. Alueen toimihenkilöt

Alueen toimihenkilöt 2002

Alueen päägraduoija Hannu Ruuth (KIR)

Alueen apugraduoijat Staffan Lindgren (HON) Jaakko Hannula (TAP)

Aluetuomari Teppo Mattsson (KIR)

Tuomarikouluttajat Teppo Mattsson (KIR) Staffan Lindgren (HON) Hannu Ruuth (KIR)

Judon perusteet kouluttaja Mika Nurminen (JKR)

Kata-kouluttajat Jaakko Hannula (TAP) Staffan Lindgren (HON) Teppo Mattsson (KIR)

Järjestö- ja toimitsijakoul. Merja Leppävuori (NUM)

Graduoijakouluttaja Staffan Lindgren (HON)

Tiedottaja Jarmo Lahti (KIR)

Rahastonhoitaja Erkki Jokikokko (HON)

Alueen toimihenkilöt (v.2001)

Alueen päägraduoija Hannu Ruuth (KIR)

Alueen apugraduoijat Staffan Lindgren (HON) Jaakko Hannula (TAP)

Aluetuomari Teppo Mattsson (KIR)

Tuomarikouluttajat Teppo Mattsson (KIR) Staffan Lindgren (HON) Hannu Ruuth (KIR)

Judon perusteet kouluttaja Mika Nurminen (JKR)

Kata-kouluttajat Jaakko Hannula (TAP) Staffan Lindgren (HON) Teppo Mattsson (KIR)

Järjestö- ja toimitsijakoul. Merja Leppävuori (NUM)

Graduoijakouluttaja Staffan Lindgren (HON)

Tiedottaja Jarmo Lahti (KIR)

Rahastonhoitaja Erkki Jokikokko (HON)

2.4. Työryhmät

Perustetaan toimivat työryhmät alueen koulutus-, Junnu-Cup , alueleirikooridinaattoreiden ja TehoTiimikoordinaattoreiden ympärille.

Koulutustyöryhmän tehtävänä on kokonaisvaltaisesti suunnitella ja toteuttaa alueen koulutustoimintaa sekä saada koulutustoiminta pyörimään säännöllisesti. Koulutustyöryhmä kartoittaa alueella tarvittavat koulutukset ja toteuttaa ne. Minimissään koulutustyöryhmä vastaa tässä toimintasuunnitelmassa mainittujen koulutusten järjestämisestä.

Junnu-Cup työryhmä etsii johtoryhmän avustuksella järjestäjät Junnu-Cup kilpailuille, hankkii palkinnot ja diplomit sekä ylläpitää junnu-cup tilastoa. Jos kilpailun järjestäjä niin toivoo, pyrkii Junnu-Cup työryhmä hankkimaan talkooväkeä kilpailun järjestämiseksi. Tuomareiden hankinnassa Junnu-Cup työryhmä tukeutuu aluetuomarin apuun. Alueella järjestetään neljä Junnu-Cup kilpailua vuodessa.

TehoTiimityöryhmä suunnittelee TehoTiimi-leiripäivät ja harjoitukset. TehoTiimityöryhmä tekee suunnitelman niistä kilpailuista ja matkoista, joita se haluaa alueen tukevan taloudellisesti. Rahastonhoitaja päättää TehoTiimityöryhmän kanssa yhdessä kilpailuavustuksen määrän/tapahtuma.

Alueleirityöryhmä etsii johtoryhmän avustuksella järjestäjät alueleireille sekä suunnittelee alueleirin sisällön. Alueleirityöryhmä pyrkii löytämään leireille parhaat mahdolliset vetäjät sekä junioireille, kilpailijjoille/TehtoTiimille että ohjaajille/aikuisille.

Junioreiden leirivetäjän olisi suotavaa olla mukana aktiivisesti junioritoiminnassa, jotta harjoitusten luonne olisi Nuori-Suomi hengen mukainen.

Kilpailijoille/TehoTiimille leirivetäjä hankitaan yhteistyössä TehoTiimityöryhmän kanssa, jotta alueleiri vastaa TehoTiimityöryhmän tekemiä suunnitelmia ja tavotteita.

Ohjaajille/aikuisille alueleirityöryhmä pyrkii etsimään sellaisia lairivetäjiä, jotka lisäävät alueen judotietoutta ja antavat uusia virikkeitä ja näkökantoja judoon.

Alueleirityöryhmä suunnittelee myös alueleirien oheistoiminnan järjestäjän kanssa, sekä pyrkii hankkimaan oheistoimintaan vetäjiä alueelle luotavasta"puuha-setä/"puuha-täti"-verkostosta (esim. muksujudokursseja vetävistä ohjaajista).

Alueella järjestetään neljä alueleiriä toimintavuoden aikana.

2.5. Alueen posti- ja toimistorutiinit

Alueen posti lähetetään aluepäällikölle. Tämä nimeää tarvittaessa avukseen sihteerin ja muita toimihenkilöitä. 

3. Aluetoiminta

Alue järjestää leirejä, koulutusta, kilpailuja sekä muuta seuroja palvelevaa toimintaa. Alue pyrkii olemaan linkki seurojen ja liiton välillä. Tavoitteena on myös toimia niin, että yhteistyö alueen seurojen välillä tiivistyy. Seuroja kannustetaan ja tuetaan tapahtumien järjestämisen osalta.

3.1. Koulutus- ja kurssitoiminta

Koulutus koordinoidaan Suomen Judoliiton koulutukseen sekä SLU:n järjestämien koulutustilaisuuksien kanssa. Alue tukee tarvittaessa Liiton koulutustoimintaa.

Vuoden aikana järjestetään vähintään seuraavat koulutustapahtumat:

Tuomarikoulutus

Graduoijakoulutus

Judon perusteet

Kata- ja tekniikkakoulutus

Muita kursseja/(koulutus)tapahtumia järjestetään koulutustyöryhmän harkinnan mukaan ("teho-ohjaaja"-päivät, kilpailujen järjestäminen, toimitsijakoulutus, seuratoiminta, teippaus, hieronta jne.)

3.2. Graduoinnit

Aluegraduoinneissa graduoidaan pääsääntöisesti 1.kyu-arvot mutta tarvittaessa myös alempia kyu-arvoja. Graduointitilaisuuksia pidetään vähintään yksi kevätkaudella ja vähintään yksi syyskaudella. Aluegraduoija päättää graduointien ajankohdan ja paikan.

3.3. Valmennustoiminta

Aluevalmennuksen tarkoituksena on auttaa seuroja kilpailuryhmätoiminnassa ja saada kilpailijoitaan liiton edustusvalmennusryhmiin ja edustustehtäviin sekä tukea liiton edustusvalmennussuunnitelmaa mm. ns. kotisalileirien muodossa.

Valmennustoiminnan pääpaino on TehoTiimissä, johon pyritään saamaan mukaan uusia nuoria kilpailemisesta kiinnostuneita judokoita. TehoTiimiä markkinoidaan alueen seuroille TehoTiimityöryhmän toimesta mm. "TehoTiimiesitteellä".

Sekä nuoremmille että vanhemmille TehoTiimiläisille pyritään järjestämään erillisiä leiripäiviä ja harjoituksia. Molemmille TehoTiimiryhmille nimetään oma vastuuhenkilö/koordinaattori, jotka johtavat TehoTiimityöryhmää.

TehoTiimiläisiä pyritään tukemaan taloudellisesti kilpailu- ja leirimatkoilla.

3.4. Kilpailutoiminta

Alue järjestää aluemestaruuskisat D-, C- ja B-junioreille sekä miehille ja naisille. Tarvittaessa voidaan osallistujat jakaa tasoryhmiin esim. vyöarvojen mukaan.

Mikäli kiinnostusta riittää, järjestetään senioreille tapaaminen kisan merkeissä (ne-waza?).

Alueen Junnu-Cup toimintaa jatketaan. Junnu-Cup:iin saa osallistua vain sellaiset valko-keltavöiset judokat, joilla on korkeintaan kuusi (6) otteluvoittoa kansallisista kilpailuista. Selvitetään tarvitaanko harjoituskilpailuja myös vanhemmille vasta-alkajille. 3 kisaa vuodessa, alue laskuttaa seuroja ja järjestäjä perii lisäksi 5 euroa jokaiselta kilpailijalta. Tuomareille pieni korvaus, n. 100 FIM.

Junnu-Cup-, Suomi-Cup- ja Samurai-Cup kilpailujen ajankohdat ja paikat:

Suomi-Cup I/2001 ??.1. ? C- (ja D-) junnut Tapanilan Erä ?

Samurai-Cup I/2001 2.2. B- ja A-junnut Varkaus

Suomi-Cup II/2001 9.3. ? C- (ja D-) junnut Kaakkois-Suomi ?

Samurai-Cup II/2001 23.2. B- ja A-junnut Lahti

Suomi-Cup III/2001 20.4 ? C-junnut Helsinki

Samurai-Cup III/2001 16.3. B- ja A-junnut Tampere

JC I / 2001 ____ keltavöiset Loviisan seudun JS Arashi?

JC II / 2001 ____ keltavöiset 29.9.2002 Nummelan Judo

JC III / 2001 ____ keltavöiset loka-marraskuu, Vantaan Jukara

vain D- ja C-nuoret (ei E-nuoria!)

Aluemestaruuskilpailut ??.1 ? kaikki Tapanilan Erä

3.5. Leirit

Alueella pidetään vähintään neljä alueleiriä. Mahdollisuuksien mukaan voidaan järjestää yksi tai kaksi kaikille avointa alueparileiriä yhdessä Kaakkois-Suomen alueen kanssa.

Tämän lisäksi järjestetään erilaisia teemaleirejä kuten Tehotiimin leirit, kata- ja tekniikkaleirejä yms. sekä liittovalmennusta tukevia ns. kotisalileirejä, joilla korvataan muutama EV-leiri.

Alueleirien ohjelmat koordinoi alueleirikoordinaattori yhdessä ryhmänsä kanssa.

Leiriajankohdat ja -paikat ovat seuraavat:

Alueleiri 1 9.3 Shogun, Espoo

Alueleiri 2 ?.4. ? Järvenpään Akagi

Alueleiri 3 7-8.9. ? päätetään kesällä

Alueleiri 4 14-15.12. ? Kantvik-forumin yhteydessä

Alueparileiri _______ Etelä/Kaakko ei päätöstä

Int. Hels. Judo Camp 7-11.8. Helsinki Chikara

Valtakunn. Budo-leiri 7-9.6. Varala, Tampere

Alueparileiri _______ Etelä/Kaakko ei päätöstä

3.6. Talous

Alue rahoittaa toimintansa pääasiassa leirien sekä valmennus- ja koulutustilaisuuksien tuotoilla.Tehotiimin jäsenmaksuilla katetaan osa Tehotiimin valmennuskuluista ja matka-avustuksista sekä vuoden lopussa myönnettävistä Tehotiimi-stipendeistä.

 

4. Liitteet

4.1. Talousarvio vuodelle 2002

Tilinro

Selitys

Erittely

Yhteensä

TUOTTOTILI

3020

Osanottomaksut (JC + aluemestaruuskilpailut)

3*100*20 + 2000

8000

3022

Koulutus (C-laji+Ohjaaja+Tuom + ??)

2*25*300+2*6*150

16800

3024

Valmennus / alueleirituotot seura 60/alue 40

4*1000

4000

5000

Jäsenmaksut (Tehotiimi)

50*350

17500

Graduointimaksut (1.kyu)

10*300

3000

5120

Varainhankinta

(Tehotiimi-tavaraa yms)

20*150

50*50

5500

Tulot yhteensä

54800

KULUTILI

3260

Vakuutuksia (alueleirit, Junnu-Cup, vastuuvakuutus ym)

4000

3310

Tila- ja salivuokrat

1000

3550

Matkakorvauksia ja pv-rahoja vetäjille ym

3000

EA-ryhmien pv-rahat Junnu-Cupeissa

4*550

2200

3560

Kilpailijoiden ja joukkueiden matkatukia

15000

3580

Osanottomaksuja (Tehotiimi)

3000

3600

Koulutus (materiaalit liitosta)

5000

3604

Tiedotusmateriaali/aluekiertokirjeet/netti

2000

3650

Toimistotarvikkeet

400

Tehotiimitarvikkeita yms.

8000

3700

Urheilijatuet

(Tehotiimin stipendit)

5000

3740

Valmentajatuet koulutus yms

1000

3800

Kokouskulut

500

3812

Palkintokulut

4000

3840

Postikulut

300

3842

Puhelin + fax

300

3848

Pankkipalvelut

900

Kulut yhteensä

55600

 

4.2. Suomen Judoliiton alustava tapahtumakalenteri vuodelle 2002


Kysymysmerkki ? tapahtuman päivän tai paikan kohdalla tarkoittaa sitä, että tapahtumasta ei ole vielä saatu vahvistusta Judoliittoon.

Päivitetty 29.10.2001 (kopioitu Suomen Judoliiton www-sivuilta 11.11.2001)

2002

Tammi

11-13

Alueet

Kotisalileiri/alueleiri

12

Kuopio

Kallax-Shiai

PB,TB,PC,TC,PD, TD

13

Kotka

Junnukannu Shiai

PB,TB,PC, TC, PD, TD

17-23

Mittersill

Training Center

M, N

19

Joensuu

Finlandia Cup 1

M, N

20

Monaco

EJU B-turnaus

M,N

24-27

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N,N20

26

Tampere

Andiamo-Shiai

PB,TB,PC,TC,PD,TD

26

alueet

Suomi-Cup 1

PC, TC, PD, TD

26-27

Moskova

EJU A-turnaus

M,N

28-31

Moskova

KV leiri

M,N

Helmi

1-3

Tallinna

Tallinna Open

M, N

2

Varkaus

Samurai-Cup 1

M20,N20,PB,TB

2-3

Sofia, BUL

EJU A-turnaus

M, N

3-8

Tallinna

KV leiri

M,N

7-10

Tampere, Varala

EV-leiri

M20

8-10

Tampere, Varala

EV-leiri

PB,TB

8-10

?

Kotisalileiri

9-10

Riika Latvia

Latvia Open

M, N

9-10

Pariisi, FRA

EJU Super A-turnaus

M, N

11-15

Pariisi,FRA

EJU Training Center

M, N

16

Kuopio

Finlandia Cup 2

M, N

16-17

Tallinna

Eestin avoimet

PB,TB

16-17

Leonding,AUT

EJU A-turnaus

M, N

23

Lahti

Samurai-Cup 2

M20,N20,PB,TB

23-24

München

EJU Super A-turnaus

M, N

28-

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N,N20

Maalis

2-3

Budapest

EJU A-turnaus

M, N

-3

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N,N20

4-7?

Budapest

KV-leiri

M,N

7-10

Tampere, Varala

EV-leiri

M20

8-10

Tampere, Varala

EV-leiri

PB,TB

8-10

Praha, TSE

EJU A-turnaus

M, N

9

alueparit

Suomi-cup 2

PC, TC, PD, TD

9

Alueleiri

Shogun, Espoo

16-17

Warsova, POL

EJU A-turnaus

M, N

16

Tampere

Samurai-Cup 3

M20,N20,PB,TB

16-20

Arlon Belgia

Ladies Open ja leiri

N, N20

18-22

Warsova, POL

Kv Leiri

M,N

23

Helsinki

Finlandia Cup 3

M, N

23

Bremen

KV kilpailu

PB

23-24

Rooma, ITA

EJU A-turnaus

M, N

23-24

Tallinna

Tallinna Avoin

M20,N20

24

Helsinki

Alemp. vöiden mest.

M,N,PB,TB,PC,TC,

24

Bremen

KV kilpailu

M20

25-28

Bremen

Kv leiri

M20,N20,PB,TB

28-

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N,N20,M20

30

Kurikka

Aprilli Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

30-31

Aalborg, DEN

KV.nuorten kilpailu

PB,TB

Huhti

-1

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N,N20,M20

1-2

Aalborg, DEN

KV.nuorten leiri

M20,N20,PB,TB

5-7

Alueet

Alueleirit/kotisalileiri

5-7

Rotterdam

EJU A-turnaus

M, N

6

Oxelösund,SWE

Sörmlandstreffen

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

8-11

Venäjä/Podolski

Kv leiri

M,N

13-14

Savonlinna

SM-kilpailut

M, N

15-18

Minsk

Kv leiri

M,N

19-21

?

Kotisalileiri

19-21

Birmingham

British Open

M, N

20

Helsinki

Suomi-Cup 3

PC, TC, PD, TD

20-21

Tallinna

Kv kilpailu

M20,N20,PB,TB

22-26

Cardiff, GBR

Kv. leiri

M,N

27

Hämeenlinna

Hämeenlinna Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

Touko

4

Oulu

Haru-shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

4-5?

Tanska

PM-kilpailut

M, N

9-12

Tampere, Varala

EM- ja testileiri

M, N

9-12

Ruotsi Lund

Luigi Judo Camp

PB,TB

11

Pieksämäki

OP-Shiai

PB,TB, PC, TC, PD, TD

11-12

Portugali

EJU A-turnaus

M20,N20

11-12

Pietari

Kv kilpailu

M20,N20

12

Espoo

Espoo Shiai

PB,TB,PC,TC,PD,TD

16-19

Slovenia

EM-kilpailut

M, N

16-19

Tampere, Varala

EV-leiri

N20

17-19

Tampere, Varala

EV-leiri

PB,TB

18

Vantaa

Ne-Waza SM

M,N

25

Rovaniemi

Koyama-Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE

25-26

Ranska

EJU A-turnaus

M20,N20

26

Turku

Aurajoki Shiai

BP,BT,CP,CT,DP,DT,EP,ET

30-

Tampere, Varala

EV-leiri

M20

Kesä

-1

Tampere, Varala

EV-leiri

M20

1-2

Puola

Olympic hopes -kisa

PB,TB

?

Sassari ITA

Guido Sieni -kilpailu

M

?

Sassari ITA

Kansainvälinen leiri

M

3-5

Puola

KV leiri

PB,TB

6-8

Turkki

EJU tuomarisem.

Tuomarit

7-9

?

Kotisalileiri

7-9

Tampere, Varala

Budoleiri 2001

PD, TD, PE, TE

7-9

Tampere, Varala

Nuori Suomi

Judo-ohjaajakoulutus

7-9

Tampere, Varala

Fyys. harj. perusteet koul.

?

Italia

TreTorri

M

10-14

?

Peruskuntoleiri

M,N

15-20

?

Peruskuntoleiri

M,N

15-16

Göteborg

EJU A-turnaus

M20, N20

17-18

Göteborg

Kv leiri

M20,N20

21-23

Pohjois-Irlanti

Veteraanien MM

26-30

Loviisa

Arashin kesäleiri

26-30

Heinävesi

Yanagi Judo Camp

M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC

Heinä

6-7

Andorra

European Youth Cup

PB,TB

6-13

Espanja

EJU Training Center

M,N

17-21

Turku

Turku Judo Week

M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC

22-28

Nurmes

Bomba Judo Camp

M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC

Elo

1-4

Mäntyharju

Eloleiri

Kaikki

3-8

Minsk

EJU A-turnaus ja leiri

M,N

7-11

Helsinki

Helsinki Judo Camp

M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC

8-11

Vilna

EJU B-turnaus

M,N

16-18

?

Kotisalileiri

17-18

Unkari

EJU A-turnaus

M20, N20

24-28

Puola

Kv kilpailut ja leiri

M20, N20

29-

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N

31-

Turkki

EJU A-turnaus

M20,N20

Syys

-1

Turkki

EJU A-turnaus

M20,N20

-1

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N

6-8

?

Kotisalileiri

6-8

Alueet

Alueleirit

7-8

Tsekki

EJU A-turnaus

M20, N20

9-10

Tsekki

KV leiri

M20, N20

12-15

Cheju, Korea

MM-kilpailut

M20,N20

14

Raisio

Ryhti-Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC

21

Joensuu

Yawara-Shiai

Kaikki

21-22

?

Swedish Open

M,N

28

Nummela

Hiiden-Shiai

M,N,P

28

Rovaniemi

Ruska-Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

28-29

Ranska

EJU A-turnaus

M20, N20

29

Nummela

Junnu-Cup

Valko-keltavöiset

Loka

3-6

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N,M20,N20

5

Tampere

Eden Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

11-13

?

Kotisalileiri

11-13

Tampere, Varala

EV-leiri

PB,TB

12

Mikkeli

Mikkeli-Shiai

PC,TC,PD,TD,PE,TE

12-13

Berliini

EJU A-turnaus

M20, N20

12-13

Pietari

Kv kilpailu

M,N

14-15

Berliini

Kv leiri

M20, N20

19-20

Ruotsi

Swedish Open

M20, N20

19

Kerava

Kerava Shiai

M20,N20,PB,TB,PC,TC,D

19

?

Joukkue SM

M

26-27

SM-kilpailut

M20,N20,PB,TB

31-

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N

Marras

-3

Tampere, Varala

EV-leiri

M,N

9-10

Vantaa

Finnish Judo Open

M, N

15-17

Hollanti

EM-kilpailut

M20, N20

16

Kuopio

ABB-Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

?

Göteborg, SWE

Swedish Judo Open

M,N

16-17

Norja

ScanOpen

M,N

23-24

Kouvola

Schades Cup ja leiri

M20,N20,PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE

29-

?

Kotisalileiri

30

Iisalmi

Genelec Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

Joulu

-1

?

Kotisalileiri

7

Lahti

Lahti-Shiai

M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD

12-15

Jugoslavia

Opiskelijoiden MM

M,N

13-15

?

Kotisalileiri

13-15

alueet

Alueleiri

27-30

Varala

EV-leiri

M,N,M20,N20

28-31

Varala

EV-leiri

PB,TB