EJ/2.2.2008 |
Alueleiri Järvenpäässä 26-27.1.2008 |
|
Teksti: Niina Nikulainen, Kuvat: Eero Karvonen
Järvenpään alueleirillä viilattiin tekniikkaa kuntoon
Vuoden 2008 ensimmäinen alueleiri järjestettiin Järvenpään Akagin toimesta liikuntakeskus Piirosella. Leiri oli kaksi päiväinen. Sille osallistui satakunta judokaa per päivä, ja leirillä yöpyi noin 40 judokaa valvojineen, joten säpinää piisasi tatamilla ja sen ulkopuolella.
Lauantaina ensimmäisenä judoilemaan pääsivät junnujudokat opettaja Markku Latvasen johdolla. Harjoituksen keskeisenä teemana olivat jalkaheitot, jotka olivat lapsille ja nuorille selkeästi vähän vieraampia. Harjoituksissa tutuksi tulivat muun muassa de-ashi-barai ja harai-tsuri-komi-ashi. Ja lopussa hymy tuli huulille, kun tekniikat onnistuivat jalkaheittorandorin pyörteissä jopa pienimmilläkin harjoittelijoilla.
Seuraavaksi matolle pääsivät aikuiset ja kilpailijat opettaja Arvo Tarvaisen johdolla. Harjoitusten keskeisinä teemoina oli tomoe-nage ja uchi-mata sekä tekniikoiden tehokas loppuunsaattaminen, jossa haastetta riitti kaikentasoisille judokoille. Lopussa nostettiin vielä hiki pintaan useiden randorien parissa.

Arvon mekin ansaitsemme
Puolen päivän aikaan oli kuntoilijoiden ja muiden innokkaiden judon harrastajien vuoro valloittaa tatami. Judon Tukien harjoituksia ohjasivat opettaja Kyösti Korpiolan ja opettaja Heikki Lähteenkorva. Harjoituksissa keskityttiin perusliikerataharjoituksiin sekä uken kontaktin ja liikkumisen tunnusteluun. Molemmat asiat ovat keskeisiä onnistuneen suorituksen saavuttamiseksi. Kun laitat silmäsi kiinni, vaatii kontaktin ottaminen ja oikein ajoitetun suorituksen tekeminen rohkeutta. Moni koki tämän asian vaikeaksi, mutta harjoittelu oli sitäkin hauskempaa.
Kuntojudoharjoitusten jälkeen tatamille pääsivät toistamiseen junnujudokat, joilla energiaa piisasi. Tällä kertaa harjoituksissa käytiin läpi jalkatekniikoiden (o-uchi-gari, ko-uchi-gari) lisäksi erilaisia lonkkaheittoja opettaja Markku Latvasen johdolla. Randoreissa päästiin jälleen testaamaan omia taitoja uusien kavereiden kanssa. Jokaisella tuntui olevan hiki pinnassa, kun vihdoin päästiin loppukumarruksiin.
Aikuisilla ja kilpailijoilla harjoituksissa jatkui sama perusteema kuin aamupäivällä opettaja Arvo Tarvaisen johdolla. Harjoittelua jatkettiin siitä, mihin aamupäivällä oli jääty eli uchi-matasta. Lisäksi pohdittiin myös vastatekniikan mahdollisuutta (uchi-mata-kaeshi) ja siitä suojautumista hyvällä, loppuun asti viedyllä hallinnalla. Lopussa kerrattiin päivän keskeiset asiat, ja otettiin vielä hiki pintaan randorin parissa.
Päivän päätti tatamilla aluepäällikkö Erkki Jokikokon toimesta järjestetty heittotekniikkakilpailu, johon osallistui useita, innostuneita pareja, joiden ikä, koko ja taitotaso vaihteli suuresti keskenään. Mutta intoa ainakin piisasi!!! Tuomariraati arvosteli heitot koulun arvoasteikolla (4-10), ja voittajatkin selvisivät useiden heittokierrosten jälkeen. Yleistasoa tuomarit kuvasivat hyväksi.

Heittotekniikkakisan satoa
Päivä saatiin näin tatamilla päätökseen. Voimisteluseura Keski-Uusimaan Eemeli Tiainen ohjasi vielä halukkaita tatamin viereisellä permantoalueella, jossa sai harjoitella erilaisia voimistelu- ja kehonhallintaliikkeitä.
Seuraava aamu alkoi taas "kukon laulun aikaan" aikuisten ja kilpailijoiden harjoituksilla, jotka ohjasi opettaja Timo Korpiola. Harjoittelu alkoi judollisessa alkulämmittelyllä. Harjoituksissa keskeisenä teemana oli perustekniikoiden harjoittelu ja oman lempitekniikkaperheen (tokui-wazan) kehittäminen. Myös uken osallistumisen tärkeyttä korostettiin. Heittoharjoitteissa oli mukana jatkuvaa hyökkäysharjoittelua (kagari-keiko), jossa nimenomaan myös uken rooli painottui. Varsinaista randoria oli harjoituksissa vähemmän, koska tarkoituksena oli vielä herätellä vartaloa tekniikka- ja heittoharjoitusten parissa. Sitä oli luvassa enemmän iltapäivän harjoituksissa.
Seuraavaksi oli junnujen vuoro päästä harjoittelemaan mattotekniikoita opettaja Markku Latvasen ohjauksessa. Junnujen kanssa käytiin läpi muun muassa hallintaa matossa niin jaloilla kuin käsillä sekä erilaisia kääntöjä ja sidontaan menoja. Loppusilaus harjoitteluun saatiin vielä "käytännönharjoittelun" eli mattorandorin parissa. Randorissa oli todellista säpinää, ja hikikarpaloita pyyhittiin pois vielä owarissakin.
Sitten meno tatamilla rauhoittui kataharjoitusten merkeissä. Ohjaajana toimi opettaja Staffan Lindgren. Lämmittely tehtiin katame-no-katan parissa matossa, jossa moni saikin kunnon hien päälle. Nage-no-katan harjoittelu tehtiin normaalista poikkeavasti siten, että siinä keskityttiin harjoittelemaan ensin kuntoon perusliikeiden liikeradat (kuzushi, tsukuri, kake). Tekniikoita harjoiteltiin yhden askeleen liikkeestä, jossa uken roolikin painottui huomattavasti. Harjoittelussa painotettiin myös koko vartalon käyttöä, jotta tekniikat saa toimimaan. Lopussa tekniikoita harjoiteltiin myös perinteisistä askelista. Ja kyllä se oli kaunista katseltavaa, kun heitto osui kohdalleen!

Staffanin Kata-Guruma
Viimeisissä harjoituksissa olivat mukana taas aikuiset ja kilpailijat. Aikuisia on paikalla huomattavasti vähemmän kuin edellisenä päivänä, mutta nuoria kilpailijoita kyllä piisasi. Harjoituksissa jatkettiin opettaja Timo Korpiolan opastuksella oman lempitekniikan viilaamista. Tällä kertaa keskityttiin harjoittelemaan heittoja erilaisiin suuntiin (eteen, taakse, sivulle) ja erilaisista liikkeistä. Kunnon loppuhiki otettiin sitten randorin parissa.
Osallistujat näyttivät tyytyväisiltä leiriltä poistuessaan. Paljon oli oppia tullut ja jäänyt vielä jotain kotiin viemisiksikin. ;) Kiitos järjestäjille ja osallistujille mukavasta leiristä!