19th International Judo Tournament in Burgum 4-5.12.2004
Tervehdys!
Pentti Vauhkonen on järjestämässä taas kisamatkaa
Hollantiin.
Matkaan lähdetään keskiviikkona 1.12. Linja-auto lähtee Pieksämäeltä, saapuu alkuillasta Tikkurilan Urheilutalolle ja suuntaa sen jälkeen Turkuun. Turusta iltalaivalla yli Tukholmaan, sieltä jatkamme linja-autolla kohti Tanskaa ja Saksaa. Perillä Hollannissa olemme noin kolmen aikaan yöllä. Siellä majoitumme retkeilymajaan Youth Hostel ”Ouer`t Hout” Grou. Majapaikassa on sängyt, mutta tarvitset makuupussin, tyynyliinan ja pyyhkeen.
Perjantai on vapaapäivä, voit kuluttaa sen lepäilemällä tai kiertelemällä lähistön kaupoissa. Grou on hyvin idyllinen pieni kylä, katseltavaa ja ihailtavaa kyllä löytyy. Voit myös käydä läheisessä ”suurkaupungissa” Leeuwardenissa, jonne pääsee parhaiten paikallisjunalla.
Perjantai-iltana ystävälliset isäntämme ovat järjestäneet meille tatamin käyttöön, joten silloin voi viimeistään notkistaa bussimatkan jäykistämät lihakset iskukuntoon. Samana iltana meidän on myös mahdollisuus käydä punnituksessa, hollantilaiset kilpailijat punnitaan vasta kisapäivänä tuntia ennen otteluita
Kisat ovat tänä vuonna kaksipäiväiset. Ensimmäinen kilpailupäivä on lauantaina 4.12. ja toinen sunnuntaina 5.12. Aikaisempina vuosina käytössä on ollut 9 tatamia ja kilpailijoita noin 700. Nyt on osallistujilla mahdollisuus kilpailla molempina päivinä, sekä omassa ikäluokassaan, että vanhempien ikäluokassa. Kilpailut alkavat klo 9.00 ja päättyvät noin klo 19.00. Kilpailu paikalla ei ole otteluvöitä, joten muista ottaa omat otteluvyöt mukaan.
Heti sunnuntain palkintojenjaon jälkeen lähdemme takaisintulomatkalle. Bussissa istutaankin taas seuraava yö ja päivä, joten videoita ja luettavaa kannattaa ottaa mukaan. Maanantai-iltana suuntaamme laivalla kohti Helsinkiä ja perillä Helsingissä olemme tiistai-aamuna 7.12.
Matkan hinta on 280€, sisältäen bussimatkat, laivaliput/4-hengen hyteissä, lauttamaksut, majoituksen retkeilymajassa (3 aamiaista) sekä kilpailumaksun. Ateriat eivät kuulu hintaan, joten niihin sinun tulee varata rahaa. Kaikilla lähtijöillä tulee myös olla mukana Suomen passi, sekä kilpailijoilla voimassa oleva kilpailulisenssi ja vakuutus. Matkavakuutus on myös hyvä olla.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja varaus on vahvistettu heti kun olet maksanut osallistumismaksun 280€ Pentti Vauhkosen tilille 534000-249613. Osallistumismaksun viimeinen maksupäivä on 29.10. Pentti toivoo, että seurat joista lähtee useampi kilpailija maksaisivat maksut yhtenä summana, ilmoittaen kuitenkin lähtijöiden nimet viitetiedoissa. Viimeinen ilmoittautuminen Hollantiin on 1.11, joten tiedot syntymäajoista ja painoluokista tarvitsemme hyvissä ajoin. Kisan infosivu on nähtävillä Etelä-Suomen alueen tehotiimisivuilla, ja tapahtumakalenterissa, joten sieltä voit tarkistaa oman painoluokkasi. Sivuille päivitetään myös kaikki mahdolliset muutokset. Toivomuksena on myös, että jokaisesta seurasta lähtee vähintään yksi huoltaja mukaan.
Tervetuloa mukavalle kisamatkalle Hollantiin!
Ilmoittautumiset ja lisätietoja
Jaana Casagrande 040-5841911 tai
09-3862887 tai
e-mail jaana.casagrande@kolumbus.fi