|
Junnu-Cup II Loviisa 4.4.2004 (Johannan, ykkösmaton viehättävän kuuluttajan mietteitä) |
Juttua ja tuloksia löydät tästä >>
|
Tajunnan virtaa junnucupin jälkeen Alueen sivuillahan on tapana puida kisoja aina niiden jälkeen, joten tässä muutamia ajatuksia Loviisan Liikuntahallilla vietetyn päivän päätteeksi popsien erinomaista nakkikeittoa lounaaksi klo 22. Periaatteessa tämä juttu alkaisi jo viime vuoden lopusta kun vuoden 2004 junnucup II:n järjestämisestä päätettiin, mutta keskitytään nyt tähän kisaviikonloppuun. Siihen mennessä on seuran puheenjohtaja Veijo jo tehnyt ison urakan (kisailmoittautumiset, kisalehdykän, sponsorit ja kaikki muu juokseva suunnittelu), mutta paljon fyysistä työtä on vielä jäljellä. Lauantaiaamusta muksu- ja erityisjudon jälkeen on vapaaehtoisia vanhempia kokoontunut dojolle kantamaan mattoja Loviisan liikuntahallille. Paikalle myös pitää järjestää tuoleja, pöytiä, kopiokoneet, erilaista muuta rekvisiittaa, kanttiinin tarpeet (tänä vuonna herkullisin homma eli karkkipussien tekeminen meni valitettavasti muille) ja loppujen lopuksi illansuussa oli kisapaikka lähes kunnossa. Yötöihin ei kuulunut muuta kuin Arashin liinojen silittäminen toimitsijapöytiin ja opasteiden levittäminen tien varsille. Sunnuntaiaamuna kukonlaulun aikaan oli sitten arashilaisia vanhempia kokoontunut liikuntahallille valmistautumaan päivän koitokseen. Vielä oli pientä tohinaa käynnissä kun varttia yli seitsemän ensimmäiset junnucupin osallistujat jo saapuivat Loviisaan. Varsinkin kun illalla järjestetty ilmoittautumispaikka olikin jo aamusta ihan erinäköinen, mutta kaikesta huolimatta yli 200 kisaajaa saatiin kivuttomasti puntarin kautta lämmittelemään tatamille. Ainahan on parantamisen varaa, varsinkin kun allekirjoittanut ei omaa minkäänlaista loogista järjestelykykyaivolohkoa. (Tässä vaiheessa seuran puheenjohtaja kieltäisi mokien julkaisemisen, mutta tiedoksi muille seuraavia kisoja varten ;-). Jostain syystä oli yhden seuran seitsemän osallistujan ilmoittautuminen kadonnut sähköpostiavaruuteen, joten pyytäkää ihmeessä jatkossa kuittaukset kisailmoitusten perille tulosta. Samoin voi yhdellä napinpainalluksella tytöistä tulla poikia tai pojista tyttöjä puhumattakaan ikävuosien lisääntymisestä. Lisäksi jos nimi on harvinaisempi kuin Matti tai Pekka, niin kannattaa kertoa myös sukupuoli varmuuden vuoksi, ettei vaan joudu ottelemaan tyttöjen sarjaan. Ensi kerralla laitetaan ilmoittautumislistat nettiin, josta voi omat ilmoittautumistiedot käydä tarkistamassa jo ennen kisoja. Onneksi mukana oli tarkkaavaisia huoltajia, joten muutamat pienet epätäsmällisyydet saatiin hoidettua etukäteen ja kaikki ottelemaan omiin sarjoihin. Junnucupissa on aina hankaluutena se että sarjat tehdään vasta paikan päällä ja kun kilpailijoita oli paljon, niin osa sarjoista oli 0,7 kilon välein. Tämä sarjojen tekeminen tietysti vie jonkun aikaa, mutta kisat päästiin aloittamaan lähes aikataulussa (kisojen kriittisin vaihe). Kisat sujui hyvin toimitsijapöydän takaa katsottuna. Valitettavasti osa hienoista ipponeista jäi näkemättä, hyvä että niitä ehti paperilla seuraamaan. Siihen nähden, että ottelijoiden lisäksi puolet toimitsijoista oli ensimmäistä kertaa tositoimissa, niin kaikki sujui mahtavasti. Tosin kun peräkkäin on 4 nopeaa ipponia, niin sitten on paperit pöydällä aikamoisessa solmussa. Pientä arashilaista ilahdutti kovin, että aamulla kävi moni Helsingistä kisoja seuraamaan saapunut tarjoutumassa vapaaehtoiseksi toimitsijaksi. Vierastyövoimaa ei pöytiin tarvittu, mutta tuomareilla olisi ollut kysyntää. Kiitoksia oikein paljon alueen erinomaisille tuomareille ja kotkalaisvahvistuksille, ilman teitä kisat eivät olisi onnistuneet. Kaikkien sarjojen palkinnot saatiin jaettua klo 16 nuorimpien jo lähdettyä palkittuina kotiin. Näin ollen joitain pokaaleja saattaa vielä tulla huoltajien mukana jälkijunassa. Iltakahdeksaan mennessä oli tatamit siirretty takaisin kotisalille, yli jääneet pullat syöty pois kuivumasta ja kannettavat siirretty kotikäyttöön. Suurimmat kiitokset kilpailijoiden ohella kuitenkin ansaitsee Arashin oma talkooporukka, joka teki mahtavan homman taas kerran. Kun kisoissa ei ehtinyt seurakamujen kanssa pahemmin seurustelemaan, niin se jää seuraavaan kertaan. Seura on nimittäin luvannut järjestää kaikille talkoolaisille saunaillan, joten sitä odotellessa... terveisin Johanna 6.4.2004 |