Seuraavassa lyhyt esittely minusta ja alueen toiminnasta vuonna 2002:
Erkki Jokikokko:
Olen
40-vuotias vantaalainen järjestelmäsuunnittelija. Lähtöisin
olen Oulusta, josta olen elämän virrassa päätynyt
tänne pääkaupunkiseudulle -80 luvun puolivälissä.
Asumme omakotitalossa Länsi-Vantaalla. Perheeseen kuuluu
vaimoni Eija, 13-vuotias tytär Katja sekä karvaiset
perheenjäsenemme, kultainen noutaja Miitta ja marsu nimeltään
Patte.
Minä ja judo:
Judoon sain ensikosketukseni alkeiskurssilla Oulussa
vuonna -81. Kurssi jäi kuitenkin tuolloin kesken ja aloitin
judon "uudelleen" vuonna -94 Hontai Judo:ssa Helsingin Puistolassa.
Tällä hetkellä minulla on ruskea vyö. Alkuaikoina
kävin jonkin verran myös kilpailemassa, mutta tällä
hetkellä judoharrastus keskittyy omaan harjoitteluun, junioriryhmän
ja aikuisten kuntojudoryhmän vetämiseen sekä tuomarina
toimimiseen; nyt lisäksi tämä aluepäällikön
pesti ja alueen koulutuskoordinattorin ja rahastonhoitajan tehtävät
Vuodet -92 - 94 harrastin karatea, mutta jossain vaiheessa alkoi
tuntua siltä, että jokin muu laji sopisi paremmin ruumiinrakenteelleni
ja luonteelleni. Vanha yhteys judoon vaikutti ja niinpä soitin
Hontai Judo:n pääopettajalle Staffan Lindgren
:ille ja menin treeneihin syksyllä -94. Seuraavana syksynä
huomasin, että olen vetämässä kahta junnujen
alkeiskurssia. Siitä se homma lähtee ! Vyöt vaihtoivat
väriä suhteellisen nopeasti siniseen asti. Marraskuussa
-99 räjähti polvi, josta meni eturistiside poikki, toinen
kierukka irtosi ja toinen repesi. Tie vei leikkauspöydälle
ja toipuminen kesti yllättävän kauan. No nyt on
paikat kunnossa; ei ihan uudenveroisessa mutta kuitenkin. Joulukuussa
-2000 graduoin ruskean vyön.
Toiminta seurassa:
Hontai Judo on "kasvattaja"-seurani.
Seura on pieni junioritoimintaan keskittynyt seura jossa ihmiset tuntevat toisensa ja asioita hoidetaan vapaamuotoisesti ilman isompaa byrokratiaa. Tekijälle löytyi hommaa ! Ensimmäisen junnujen alkeiskurssien vetovastuun sain vuonna -95. Tällä hetkellä vedän ryhmää, joka aloitti alkeiskurssillani syksyllä -99 ja on pysynyt niin hyvin kasassa, että sen kanssa on ilo jatkaa vaikka pidempäänkin. Olen junnu-ryhmien lisäksi vetänyt harjoituksia aikuisten "kuntojudo"-ryhmälle, jossa väännetään tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa.
Tarkkaavainen havainnoitsija on nähnyt minut vuosien saatossa usein mm. toimitsijapöydän takana Finnish-Judo Open:issa ja lähes kaikissa Hontai'n järjestämissä kisoissa, joista suurimpana järjestämämme A- ja B- nuorten SM-kisat (vuosi taisi olla -98).
Viimeiset kaksi vuotta olen ollut seuran Nuori-Suomi-yhdyshenkilö, ja vetänyt mm. pelisääntökeskusteluiltoja ja kantanut korteni kekoon tälläkin saralla.
Toiminta alueella:
Alueen tarjontaa olen käyttänyt hyväkseni koko judo-urani ajan. Esim. Hangossa järjestetyt kevään alueleirit viime vuosikymmenen puolessa välissä ovat jääneet lähtemättömästi mieleeni. Porukkaa kuin "pipoa" ja hyvä fiilis.
Aluetapahtumien järjestämiseen olen osallistunut seuran puitteissa. Olemme mm. järjestäneet aluemestaruuskilpailut kolme kertaa ja alueleirejäkin muutaman. Alueellisia Suomi-Cup kisoja ja junnu-cup kisoja on myös järjestetty muutamia.
Viimeisen vuoden aikana olen ollut tuomarina yhdessätoista eri kisassa, joten kasvoni ovat usealle tutut myös siltä judon osa-alueelta.
Aluetoimintaan tutustuin "sisältä"-päin vuonna 2001, jolloin toimin alueen apulaispäällikkönä ja rahastonhoitajan.
Odotukset vuodelle 2002:
Etelä-Suomen alue on nähtävästi ainoa alue Suomessa, joka toimii oikeasti .
Siitä suurkiitos edeltäjälleni Staffan Lindgren:ille ja lukuisille alueen muille toimihenkilöille sekä niille seuroille ja heidän aktiivisille puuhaihmisille, jotka aluetoimintaa ovat pyörittäneet.
Valmiiseen pöytään on helppo istua ja lähtötilanne vuodelle 2002 näyttää hyvältä. TehoTiimi-toimintaa vetävät Matti Lattu (TAP) ja Antti Renko (MEI). Aluejohtoryhmään saatiin uutta verta, kun Elina Koskenoja (CHI) otti vastuun Junnu-Cup:ien koordinoinnista ja Marja Korpiniemi (ARA) ryhtyi alueleirikoordinaattoriksi.
Meillä on aktiiviset toimihenkilöt, joiden avulla voidaan alueen tapahtumatarjontaa toteuttaa. Konkarit Teppo Mattsson (KIR), Hannu Ruuth (KIR), Staffan Lindgren (HON) ja Jaakko Hannula (TAP) jatkavat alueen tuomari-, graduointi- ja kata-asioiden hoitamista edelleen. Tiedotus hoituu alueen web-sivujen ja alueen postituslistan kautta. Näitä hoitaa ja ylläpitää Jarmo Lahti (KIR).
Koulutusasiat kokevat pienen myllerryksen Liiton koulutuskuvioiden muuttumisen vuoksi. Aloitin jo marraskuussa 2001 uusien kouluttajien etsimisen vetämään uusitun koulutusohjelman mukaisia koulutuksia alueella. Tarjokkaita on vähintäänkin tyydyttävästi ja lopulliset valinnat tehdään tammikuun 2002 aikana.
Aluetapahtumat vuonna 2002 pyörivät vilkkaina. Alueleirit ja pitäjät on jo sovittu keväälle. Junnu-Cup:it koko vuodelle alkavat myös olla selvillä järjestäjien osalta. Suomi-Cup- ja aluemestaruusilpailut ovat myös hyvällä mallilla. Koulutuskalenteri on lähes lukkoon lyöty kevääksi ja TehoTiimitapahtumien päivämääriä keväälle on jo sovittu. Kevään Oxelösund:in reissua valmistellaan.
Tavoitteet:
Vuonna 2002 aluetoiminta tuskin kokee hirvittävää myllerrystä vaikka aluepäällikkö vaihtuukin. Toivottavasti kuitenkin mennään oikeaan suuntaan.
Aluepäällikkö on hieman harhaajohtava sana sillä aluepäälliköllä ei ole yhtään alaista. Hän on vain aluejohtoryhmän puheenjohtaja. Näenkin aluepäällikön tehtävän etupäässä koordinaattorin tehtävänä, joka suunnittelee, valmistelee ja "potkii" asioita eteenpäin ja toimii yhteyshenkilönä.
Vuonna 2002 tärkein tavoitteeni on saada aluetoiminnasta suunnitelmallisempaa. Tapahtumat suunnitellaan ja sovitaan järjestäjien kanssa hyvissä ajoin ja kutsut ilmestyvät alueen sivuille ajoissa. Toimivien työryhmien luonnissa muiden koordinaattoreiden kanssa on myös tekemistä. Alueen talous on hyvässä kunnossa ja vuosi 2002 tullee menemään vähintään budjetoidusti.
Alue kaipaa uusia järjestäjiä aluetapahtumille. Viimeiset vuodet tapahtumien järjestäminen on kaatunut liian pienen joukon harteille. Tapahtumien järjestämisessä voidaan seurojen välistä yhteistyötä varmasti lisätä. Ei kaikkea ole tehtävä yksin . Apua varmasti löytyy, jos sitä pyydetään (onhan FJO:kin vedetty useina vuosina läpi täysin talkoovoimin).
Kaikki inhimillinen toiminta vaatii aktiivisia ihmisiä. Ei ole olemassa judoseuraa ilman hommaa pyörittäviä ihmisiä. Samoin ei ole olemassa aluetoimintaakaan ilman aktiivisia ihmisiä. Olkaa aktiivisia; käyttäkää alueen palvelutarjontaa ja tulkaa mukaan alueellisten tapahtumien järjestämiseen.
Erkki Jokikokko
email: erkkijokikokko@yahoo.com
puh: 040-84 44524
P.S Jos haluat lisätietoja minusta tai perheestäni niin käy kotisivuillamme