![]() |
Judon perusteet (päivä 1) 12.10.2002 Vantaalla Hakunilassa |
|
Maailman ensimmäinen alueen omilla kouluttajilla vedetty Judon perusteet kurssi aloitettiin kurssin ensimmäisen päivän osalta Jan Eklundin, Frans Tuomisen ja Timo Lehtosen ohjaamana Hakunilassa lauantaina 12.10.2002. Kurssin toinen päivä pidetään marraskuun puolessa välissä (lue juttu). |
|
|
|
| Jan Eklund | Frans Tuominen | Timo Lehtonen |
|
Jostakin syystä tämä syksyn kurssi keräsi osallistujia jopa liikaakin; ilmottautuneita 61 joista paikalle saapui 59 opinjanoista pääsääntöisesti oranssi- ja vihreävöistä judokaa, joten hakunilan tilat kävivät auttamatta ahtaaksi. Iltapäivällä saimme onneksi käyttöömme myös hakunilan "pikkutatamin", jolla tilan ahtautta saatiin hieman lievitettyä ! |
|
|
| Tiivistä tunnelmaa |
|
Jan, Frans ja Timo vetivät nyt kurssin ensimmäistä kertaa ja se näkyi kyllä jonkinverran varsinkin aamupäivällä jännityksenä, lievänä "hapuiluna" yms. Iltapäivällä tunnelma ja ote kuitenkin vapautui, ja kurssin iltapäiväosuus olikin jo täysin eri tasolla verrattuna aamupäivään. Saamamme kirjallisen palautteen ja tekemieni "haastattelujen" pohjalta pääosa kurssilaisista oli ymmärtääkseni tyytyväinen kurssin sisältöön ja antiin ! Oma arvioni kouluarvosanoin kurssista oli aamupäivän osalta 7- ja iltapäivän osalta hyvä 8+ Kuten kurssikutsussa sanotaan, on tämä kurssi ns. judokan ensimmäinen kurssi, joka suositellaan käytäväksi ennen vihreän vyön suorittamista. Kurssilla pyritään antamaan kaikille judokoille valtakunnallisesti vähintään samat perustiedot judon historiasta, periaatteista, erilaisista harjoittelutavoista, käytöstavoista jne. Aamu päivä aloitettiin tunnin mittaisella luennolla, jossa aiheina olivat mm. Liiton koulutusjärjestelmän esittely, Liiton organisaatio, judon historia, judoa eri näkökulmista sekä judon periaatteet (yhteinen hyvä, maksimaalinen teho...); vaativia aiheita luennoida siten, että jopa 12 vuotias saisi luennosta jotakin irti. |
|
| "Luokassa" luennolla |
|
Aamun tatamiosuudella käsiteltiin yleistä dojokäytöstä kumarruksineen ja muine tapoineen sekä hygieniaa; (muutamia passitettiin jalkojen pesuun ja kynsien leikkaukseen). Muut tatamiaiheet olivat asento ja liikkuminen, mukautumisen (joustamisen) periaate, torin voiman käyttö sekä uken voiman ja liikkeen hyväksi käyttäminen sekä alkeet judon liike-ideaan. (esim. uke vetää, tori mukautuu liikkeeseen sekä tekee oman tekniikan jne.) Ruokatauon jälkeisellä luennolla käsiteltiin nuoren urheilijan uraa ja niitä asioita, joihin harjoittelussa pitäisi keskittyä tietyssä iässä. Lisäksi luennoitiin ja keskusteltiin judokan urasta ja niistä mahdollisuuksista, joita judo tarjoaa kilpailemisen lisäksi tai kilpauran jälkeen (mm. seuratoiminnan eri tehtävät, tuomaritoiminta jne.) Lisäksi luennolla käsiteltiin sekä sääntöjä tatamilla yleensä että kilpajudon sääntöjä ja sitä miksi sääntöjä tarvitaan. Lisäksi käytiin läpi judotekniikoiden luokitus ja lopuksi paneuduttiin jo edellisellä tatamiosuudella osittain tutuksi tulleeseen judon liike-ideaan myös "teoriatasolla". Iltapäivän ensimmäisellä tatamiosuudella perehdyttiin kooridinaatioliikkeisiin sekä erillaisiin judon harjoittelutapoihin. (mm. tandokurenshu, Yako-suku-keiko, Gakari-keiko, Sute-keiko jne) Päivän viimeinen tatamiosuus keskittyi pääosin erilaisiin randoriharjoittelumuotoihin (tehtävärandorit jne.) sekä katamaiseen harjoitteluun (uke ja tori tietävät etukäteen, miten toinen reagoi) Paljon asiaa, ja paljon pureskeltavaa; Uskon että todella moni sai uusia virikkeitä ja eväitä omaan judoharjoitteluunsa ! |
|
Koulutusjärjestelmä: (Täältä löydät koulutusjärjestelmän esittelyn) |
|
|
Elämme mielestäni etsikko-aikaa Judoliiton uuden koulutusjärjestelmän läpiviennissä; seuraavan vuoden aikana uusi koulutusjärjestelmä joko nousee jaloilleen tai romahtaa ! Etelä-Suomen alue tukee kaikin mahdollisin tavoin sitä, että koulutusjärjestelmä saadaan vietyä myös käytännössä läpi ylläolevan kaavion mukaisesti. Sen vuoksi olemme viimeisen vuoden aikana panostaneet kouluttajiimme. Kouluttajien määrää on lisätty ja heitä on koulutettu ahkerasti kuluneen vuoden aikana. Etelä-Suomi pyrkii näyttämään esimerkkiä muille alueille siitä, että uusittu koulutusjärjestelmä on mahdollista toteuttaa myös käytännössä kun vain toimeen ryhdytään; Siitä on mm. esimerkkinä juuri vedetty Judon perusteet kurssin ensimmäinen päivä ! Kaikki Suomen alueet on saatava pikaisesti sellaiseen kuntoon, että ne voivat itsenäisesti vetää em. koulutuspaketista vähintään judon perusteet kurssin sekä oppiminen ja opettamisen perustaidot kurssin. I-taso johon nämä kurssit kuuluvat, on oltava käytynä mielellään ennen sinisen vyön suorittamista ja joka tapauksessa ennen ruskean vyön suorittamista. Judoliiton resurssit eivät riitä näiden pakollisten kurssien vetämiseen valtakunnallisesti ja tämän vuoksi alueiden on otettava em. koulutukset "haltuunsa". Mikäli muut alueet eivät aktivoidu koulutuksen suhteen, on tilanne erittäin vaikea. C-lajiosia ei SAA enää pitää, ja jos muilla alueilla ei ole valmiuksia vetää pakollisia kursseja, jotka on kirjattu graduointisääntöihin osaksi sinisen ja ruskean vyön vyökoevaatimuksia, ei muualla suomessa voida enää suorittaa sinisiä ja ruskeita vöitä, ellei joko graduointisääntöjä muuteta tai alueet aktivoituvat ja valmentautuvat siten, että ne ovat kykeneviä vetämään pakolliset kurssit itse ! Judoliiton kouluttajaresurssit eivät tähän riitä !!! Toivon, että graduointisääntöjä ei tarvitse tältä osin muuttaa, sillä siinä tapauksessa se suunnaton työ, jonka sekä Judoliiton koulutusvaliokunta että Etelä-Suomen alue on tehnyt, menee täysin hukkaan ! Olkaa koulutusasioiden suhteen onnellisia siitä, että se seura, jossa judoa harjoittelette, toimii Etelä-Suomen alueella. Uskon, että me voimme tarjota nämä molemmat pakolliset yleissivistävät kurssit kokonaisuudessaan jo vuoden 2003 aikana ! Mikäli haluat lähettää palautetta ensimmäisestä kurssipäivästä, voit tehdä sen lähettämällä postia osoitteeseen erkki.jokikokko@luukku.com tai kirjoittamalla vieraskirjaani. Avasin Judoliiton Open-Forumille myös keskusteluketjun tämän jutun loppuosaan liittyen. Sinne voi käydä myös kommentoimassa. Aiheesta on avattu myös toinen keskusteluketju Erkki Jokikokko 13.10.2002
|