JUDOJAOKSEN UUTISIA
Junnu-Cup I onnistui yli odotusten
27.1.2003 Eilen sunnuntaina Jukaran salilla pidettyyn
vuoden 2003 Junnu-Cupin ensimmäiseen osakilpailuun ilmoittautui 242 kilpailijaa. Määrä
oli paljon kalliosuojan tiloihin nähden ja niinpä järjestäjä joutui kehittämään
joukkojenhallintaa hieman eri suuntaan kuin judokilpailuissa on yleensä totuttu.
Erikoista oli lähinnä siinä, että salissa käytiin kerralla kuuden sarjan erää ja
erän päätyttyä sali tyhjennettiin palkintojen jaon jälkeen. Erän aikana salissa
saivat oleskella vain sarjojen ottelijat ja heidän huoltajansa ja kannustusjoukkonsa.
Muut vuoroaan odottavat saivat oleskella kerhotiloissa josta heitä kutsuttiin
valmistautumaan otteluihin edellisen erän lähestyessä loppuaan. Kerhotiloissa pyöri
odotusaikana nonstoppina judo- yms. videoita ja siellä toimi myös kahvila.
Kilpailut saatiin käyntiin lähes aikataulussaan, eli
klo 10:15. Järjestäytymiseen ja ohjeiden antamiseen meni hieman arvioitua enemmän
aikaa, mutta sen jälkeen asiat rullasivat kiitettävän hyvin. Tiedotus toimi, eikä
mitään yleistä hämmennystä ehtinyt syntyä. Silloin tällöin tuli jotakin
hämmästyneitä kysymyksiä ihmisiltä, jotka olivat ensimmäistä kertaa
judokilpailuissa. Mutta nyt olemme kaikki viisaampia. Viimeinen ottelu päättyi klo 16:30
ja karatejaoksen vuoro pääsi alkamaan ajallaan.
Tapahtumasta jäi palautteesta päätellen kaikille hyvä
mieli ja siitä suurin kiitos kuuluu talkoisiin osallistuneille ja organisoinnista
vastanneille. Pysäköintiasiat selvisivät Vantaan pysäköintiviraston avulla,
kisavieraiden joukkojenhallinta oli sotilasammattilaisen käsissä, tuomareita saatiin
paikalle riittävästi ja heidät myös syötettiin hyvin. Sanokoon joku, että oma kehu
haisee, mutta totean silti, että "Hyvä me! Hyvä Jukara ja hyvä koko
ES-alue!"
Lue myös aluepäällikkö Erkki Jokikokon juttu
aiheesta. Jutussa myös kuvia tapahtumasta.
JE
Aiemmin tapahtunutta: 2001,
2002
|