EJ/12.2.2007

Junnu-cup I/2007 11.2.2007 Helsinki
juttua ja kuvia

Meido-kan ry

Tuloksia ja ottelukaavioita löytyy painamalla tästä >>

Alla luvalla lainattu teksti erään ensikertalaisen junnun isältä:

Ensikertalaisen silmin jäi ihan hyvä fiilis päivästä itselle ja mikä tärkeintä myös Eetulle. Vaikka Eetua jäi kaivertamaan otteluiden vähyys (yksi luovutusvoitto ja vika matsi loppu 5 sekunnissa ipponiin) ja ilmeisesti omia odotuksia heikompi menestys, niin kyllä taustalta oli havaittavissa jo hieman odottava tunnelma jatkosta. Eetu on aika herkkä poika, joten pureskelemme tämän viikonlopun pois päiväjärjestyksestä niin ei jää mitään hampaan koloon.

Kisoissa hieman meni aikaa ja ajatusta "miten näissä kisoissa toimitaan" -pohdinnan kanssa, mutta kaikki selvisi hyvin eikä mitään isompia kommelluksia sattunut. Opasteet kisapaikalle ja paikan päällä olivat hyvät, kaikki paikat löytyivät ilman isompaa seikkailua. Apua ja ohjeistusta sai tarvittaessa kivasti ja tuomareiden alkuohjeistus oli tärkeä ainakin meille kun ei aikaisempaa kokemusta ollut. Kaikin puolin kisan mittapuu ja taso huomioiden tyylikkäästi järjestetty tapahtuma asiallisine tuomareineen, kisan etenemisen seuraaminen oli loogista ja helppoa jne.

Judoperinteiden kunnioittaminen myös näissä kisoissa on erittäin hieno juttu. Tunnelma paikalla oli tosi positiivinen ja suorastaan mukaansa tempaava.

Pientä kehitystä kannattaisin I ja II kentän käytettyyn äänentoistolaitteistoon, joka oli varsin heikko. Meni melkein huulilta lukemiseksi kun taustamelua on tuollaisessa tilassa sen verran paljon. Se teki aika työlääksi oman kentän tilanteen etenemisen seuraamisen ja toi epävarmuutta omasta otteluvuorosta. Lisäksi täsmennettyä aikataluarviota eri sarjojen aloituksista päivän aikana olisi kiva saada odotusaikojen ollessa aika pitkiä. Ymmärrän, että tämä aikatauluasia voi olla aika haastava, mutta täytyy jostain tikusta asiaa vääntää.

Kiitokset vielä kun otitte meidät mukaan jälkikäteenkin. Pettymys olisi ollut suuri jos kisat olisivat jääneet väliin.

Kokonaisuudessaan positiivinen kuva muodostui tapahtuman hengestä: ei hampaat irvessä ja takakireällä kisameiningillä vaan sopivasti positiivisesti, hauskaa pitäen ja lapsille sopivaan tyyliin. Sopii mielestäni hyvin judon henkeen ja harrastuksestahan tässä on kysymys vielä kaikille lapsille.

Judo on hieno harrastus! Fyysisen puolen lisäksi siihen liittyy harvinaisen paljon hienoja henkisiä ja arvomaailmaan liittyviä kasvatuksellisia piirteitä. Kiitokset, varmasti osallistumme ensi kerrallakin!

Tuollaisia pohti siis erään juniorin isä ! Mitäpä tuohon muuta lisäämään kuin sen, että on ilo huomata se, että perinteikkäällä seuralla Meido-kanilla väkeä ja taitoa riittää !!! Se ilahdutti myös, että nuori Etelä-Suomalainen tuomarikaartimme on innokas ja haluaa kehittyä. Siihen nämä "harjoituskilpailut" antavat loistavat eväät.

Kiitos teille kaikille; kilpailijoille, tuomareille, toimitsijoille, kisapaikan kasaajille, yleisöille ja muille tukijoukoille; tästä mieleenpainuvasta tapahtumasta !!! 241 kisaajaa 43 sarjassa 18 eri seurasta !!! Hymyllä ja ystävällisyydellä Junnu-Cup sarjamme elää ja voi hyvin :)

Erkki Jokikokko
Suomen Judoliitto
Etelä-Suomen alue
aluepäällikkö
www.es-judo.net
www.judoliitto.fi
12 2.2007

Jari C-tyttöjen seurassa
Kovaa taistelua !!!
Heli D-tyttöjen seurassa
Kaikki peliin
Tunnelmia toimitsijapöydän takaa
Paavo ja pienet mitalistit
Hieman suurempia mitalisteja
Kyllä kelpaa :))




tulitko ilman kehyksiä ???
pääsivulle pääset tästä >>