|
Liikettä ERITTÄIN hyvässä seurassa 7-8.2.2004 Mikkelissä |
|
|
Huiman iso joukko, kaikenkaikkiaan noin 70 suomalaista judo-ohjaajaa, harrastajaa, graduoijaa sekä valmentajaa kokoontui Mikkelin Wisa-areenalle valtakunnalliseen "liikettä hyvässä seurassa" tapahtumaan, jonka pääorganisaattorina oli Suomen dan-kollegio ry (Suomen mustien vöiden yhdistys) yhdessä Suomen Judoliiton kanssa. Tilaisuuden pitopaikaksi oli valittu Mikkeli loistavien puitteidensa vuoksi. Erinomainen noin 600 ??? neliön joustotatamialue loi mahtavat puitteeet tilaisuudelle.
Tilaisuuden päävetäjäksi oli kutsuttu Hämeenlinnan Judoseuran Olli Paasimaa 5 dan, joka opetti koko lauantai-päivän meille oman judo-opetustapansa perusteita. Kurssilla käydyt asiat eivät ole mitään uusia judo-opetuksessa. Ne löytyvät varmasti meidän kaikkien judo-opetuksesta ja judoharjoittelustamme tavalla tai toisella painotettuina. Olli on kuitenkin pyrkinyt systematisoimaan oman judo-opetuksensa. Hän on tarkasti miettinyt kaikki ne judoharjoittelun osa-alueet, joita judokan tulisi harjoitella kehittyäkseen hyväksi judokaksi. Harjoitusohjelmien suunnittelun apuna ja "sapluunana" hän käyttää mm. tekemiänsä monisteita ja kaavioita. Näin toimien ei minkään kamppailun osa-alueen harjoittelu pääse "unohtumaan" tai jäämään tiedostamatta liian vähälle harjoittelulle. Meille jaettiin seuraavat monisteet ja niissä esitettyjä asioita tatamilla käytiin läpi sekä pariharjoitteina, ryhmätöinä että luentoina: (alla olevasta materiaalista osa on julkaistu myös Judoliiton koulutumateriaaleissa). Ollin pitämät harjoitukset ja pari lyhyttä luentoa antoivat varmasti ajattelemisen aihetta monelle ? Suomen Judoliiton koulutusjärjestelmän "punaista lankaa" on pyritty rakentamaan käyttäen hyväksi Ollin tekemää työtä, jolla hän on kehittänyt ja systematisoinut omaa ja Hämeenlinnan judoseuran judo-opetusta. Ylläolevien kaavioiden lähestymistapa judo-opetukseen on siis myös osittain pohjana Judoliiton koulutusjärjestelmän sisällössäkin. Kahdella ensimmäisellä I-tason kurssilla Judon perusteet (JP) ja Oppiminen ja Opettamisen perustaidot judossa (OOP) korostetaan mm. liikettä, hyvää asentoa, joustamisen periaatteen ymmärtämistä ja hyväksikäyttöä sekä aktiivista uken roolia ja uken "roolittamista". Näillä kursseilla käytävissä harjoitteissa UKE tekee aloitteen (liike-idea kaavioiden vasen puoli). II-tason kursseilla "Seuraohjaaja 1" ja "seuraohjaaja 2" lienee tavoitteena käydä TORIN osiota syvällisemmin läpi (liike-idea kaavioiden oikea puoli). Dan-kollegiossa harkitaan graduointiohjeistuksen muokkaamista siihen suuntaan, että graduointitapahtumassa osaamista vaaditaan yhä enemmän näytettäväksi "todellisista" tilanteista. Toteutuessaan tämä tulee asettamaan haasteita myös seuroissa tapahtuvalle judo-opetukselle, jota liiton koulutusjärjestelmän on tuettava. Sloganina voisi olla vaikka: ei enää "ANKKAKÄVELYÄ" ;-) Dan-kollegion graduointivaliokunnan
puheenjohtaja Seppo Kontio totesi mm. eräässä Open-forum
kirjoituksessaan
näin: Valmentajana ajattelen, että valmennettavaksi tulee aikaisempaa teknisesti ja 'liiketajultaan' valmiimpia junioreita = paremmat työkalut menestyä kilpailijana. Harrastaja taas nauttii lajista enemmän, kun oppii enemmän, siis jää lajin pitkäaikaiseksi harrastajaksi. Tässä pelissä kaikki voittaa. " Samoilla linjoilla Seppo oli myös Mikkelissä ja vaikuttaa vahvasti siltä, että dan-kollegio tukee judoliiton uuden koulutusjärjestelmän liikeidea-ajatteluun perustuvia suuntaviivoja täysin ? Mielestäni tilaisuus oli hyvin onnistunut. Paljon judon harrastajia kerääntyy ympäri Suomea nauttimaan judosta ja hyvästä opetuksesta. Uskon, että varsinkin Ollin vetämä lauantaipäivä jäi kaikille tatamilla olleille lähtemättömästi mieleen. Se ilahduttaa myös, että tähän asti mielestäni hieman "salaperäinen" ja "sulkeutunut" ? dan-kollegio on selvästi halukas avoimeen vuoropuheluun meidän kaikkien kanssa sekä graduointi-asioista että judon kehittämisestä yleensä. Olemme menossa hyvään suuntaan !!! |
|
Erkki Jokikokko
|
|
|
|
|
|
|