Tietoa TehoTiimistä  

Tulokset >>>

Kuvagalleria/Bildgalleriet >>>


Olihan mukava reissu !

Suomen Judoliiton Etelä-Suomen alueen "matkatoimisto" Casagrande/Jokikokko ky :)) järjesti taas perinteisen kisareissun Ruotsin Oxelösundiin. Kaupunki sijaitsee noin 130 km Tukholmasta etelään, ihan Nyköping nimisen kaupungin kupeessa.

Meitä matkaan lähti Etelä-Suomesta 44 kilpailijaa, vajaat kaksikymmentä huoltajaa ja kaksi tuomaria. Pienet suomalaisjoukkueet oli myös Varkaudesta, Kuopiosta ja Hämeenlinnasta, joten suomalaiskisaajia oli kaikenkaikkiaan piristämässä tätä ruotsin suurinta ? judokilpailua noin 55 kappaletta. Kun myös norjalaiset toivat yli neljäkymmentä kisaajaa ja kaikkialta ruotsista saapui vielä noin kolmesataa kisaajaa, niin suuri urheilujuhla oli taas tiedossa :))

Saavuimme Tukholmaan perjantai-aamuna puoli yhdentoista kieppeillä. Sieltä Nyköpingiin ostoksille ja vähän kävelemään. Majoittuminen Stjärnholmenin linnaan, hieman vapaa-aikaa ja kisapaikalle, jossa Peter Ivarsson veti ennen punnitusta kevyet lihasten "vetristämistreenit". Treenien jälkeen puntariin ja sitten iltapalalle Oxelösundin keskustaan. Ilta meni niitä näitä puuhaillessa. Aika paljon naurua aiheutti Jari Jääskeläisen saama kasvohoito alakerran TV-huoneessa :) Kyllä tuli "sievä" mies :))

Kun käänsin Peterin treenien aloituspuhetta Suomalaisjoukkueelle, niin tuli melkein tippa linssiin, kun hän jossain välissä totesi, että Sörmlandsträffen ilman isoa suomalaisjoukkuetta EI OLE Sörmlandsträffen. Uskon sen. Se, että me viemme ison joukkueen Oxelösundiin, saa Norjalaiset liikkeelle ja ruotsalaisia tulee joka puolelta maata. Esim. tänä vuonna tiedettiin suomalaisjoukkueen koko jo hyvissä ajoin, jolloin ilmoittautumisia tuli niin paljon, että järjestävän seuran Oxelösunds Judoklubb'in oli pakko keskeyttää ilmoittautuminen ennen ilmoittautumisen takarajaa. Uskon, että olemme tervetulleita jatkossakin :)

Ennen kisareissua toivoin "salaa" hienoa tulosta ja menestystä. Totesin jossain meilissäni näin: "Menestykseen tarvitaan venymistä, parhaansa yrittämistä, taistelua :)) Toivon, että teillä kaikilla on kisapäivänä niin hyvä päivä, että pystytte ylittämään itsenne: tekemään jotain, mitä ette ole koskaan tehneet :))" Toiveeni toteutui !!! Paljon itsensä ylittämisiä, voittoja, myös tappiota ja parikymmentä mitalisijaa !!! Siitä olen erityisen iloinen, että suurin osa kisaajista pystyi voittamaan vähintään yhden ottelun ja sai ulkomaalaisen "päänahan" kirjatuksi passiinsa. Siinä näiden reissujen juju, joka varmasti kannustaa harjoittelemaan !!! "Päänahkoja on jaossa taas ensivuonna !!!

Kultaa... Arvi Malinen PU15 -55kg, Samuli Havas PU17 -73kg, Aapo Hiilamo PU15 -46kg, Inkeri Martikainen FU15 - 36 kg

Hopeaa... Walter Danielson PU17 -81kg, Laura Piira FU15 -48kg, Pietro Casagrande HERR -66kg

Pronssia... Lari Luhtanen PU15 -38 kg, Klaus Verlin PU15 -50kg, Tuomas Halme PU15 -60kg, Remo Villanello PU15 -55kg, Allu Aalto PU17 -73kg, Eemi Salminen PU17 -81kg, Niklas Kylmämaa PU17 -60kg, Tuuli Seger DAMER - 52kg, Hanna Seppä FU15 - 52kg, Elias Tapio PU15 -66kg

Onnittelut koko joukkueelle hienosta suorituksesta !!!

Tuomarilinja ei poikennut kotoisesta oikeastaan muuten kuin siinä, että ulosastumisiin puututtiin "ankaralla" kädellä. Ilman todellista syytä ulos niin armotta Shido. Tuomarien taso oli vähintään hyvä ja tasoa paransi vielä Jari Jääskeläinen ja minä :)) Oli kiva tuomita ja ainakin minä nautin kisapäivästä täysin siemauksin :)

Kiitos Jaana, Kaiku, Jari, Olavi, Harri, Matti, Laila, Tiina, Janne, Diego jne. mukavasta matkaseurasta ja avusta kisapäivänä. On tosi mukavaa kun saadaan Finnteam henki päälle. Silloin seurarajat rikkoutuvat ja me kaikki olemme yhtä suurta perhettä. Joukkue !!! Erityiskiitos kisaajille. Ilman teitä, näitä reissuja on turha järjestää :)

Ainakin minä odotan innokkaana jo vuoden 2008 Sörmlandsträffeniä !!!

Erkki Jokikokko
Suomen Judoliitto
Etelä-Suomen alue
2.4.2007

www.es-judo.net
www.judoliitto.fi

Kävelyllä Nyköpingissä
Avainten jakoa yöpaikkaan
Kevättä pukkaa :))
Stärjnolmenin linna
Leikkiä :)
Jari
Martta koira
Laila, Johanna ja Tiina
Erkki ja Kaiku
Kisa-areena perjantaina
Peter ennen perjantain treenejä
Suomalaisjoukkue
Erkki kääntää Peterin puhetta
Tasapainoilua
Aamiaispöytä
Palkintopöytä
Kohta se alkaa
Erkki kulmassa
Kohta...
Ippon
Inkeri
Laura
Hanna
Klasu
Arvi
Nikke
Samuli ja Allu
Walter ja Eemi
Koko porukka :)



tulitko ilman kehyksiä ???
pääsivulle pääset tästä >>