Olitkin ehtinyt jo kiteyttää ajatukseni tuonne
aluepäällikön palstallesi: "Ihan mielettömän hyvä
leiri!". Olo on vähän niinkuin Oscar-palkinnon saajilla, ettei oikein tiedä
kenelle kiitoksensa lausuisi ;-)
Haluaisin kiittää Järvenpään Akagia hyvistä
järjestelyistä (jopa parkkipaikalle oli opastus!). Kaikki tuntui toimivan,
vaikka paikalla ilmeisesti hyöri monen eri "ryhmän" judokoita (junnuista ja
Tehotiimiläisistä aikuisiin ja tuomarikokelaista katan harjoittelijohin).
Itse en osallistunut kuin kataharjoituksiin, joten
omassa mielessäni suurimmat kiitokset ohjaisin osaaville ja ymmärtäväisille
opettajillemme Staffan Lindgrenille, Hannu Ruuthille, Jaakko Hannulalle, Peter
Mickelssonille, Seppo Kontiolle ja Jouni Korkalle. Heistä
pystyi aistimaan, että he kaikki olivat itse innostuneita
asiastaan, ja voin vaan kuvitella, kuinka paljon aikaa he ovat viettäneet
eri katojen saloja tutkiessaan. Jää aina kiva tunne, kun tapaa opettajia,
jotka HALUAVAT että heidän opetuksensa menee perille (edes pieni osa
siitä...). Ja kun samalla tatamilla olikin yhtäaikaa MONTA sellaista
opettajaa, tunsin itseni aika etuoikeutetuksi. Nämä opettajat loivat
omalla olemuksellaan hyvän hengen ja miellyttävän olon, jota on vaikea kuvailla.
Vähän jännitti se sunnuntain kime-no-kata -osuus.
Ajattelin etukäteen, että koska kyseinen kata ei
kuulu vyökoevaatimuksiin (meillä tavallisilla kuolevaisilla siis, vaan vasta
sitten joillain harvoilla joskus hamassa tulevaisuudessa), sinne
ei varmaankaan sitten tule kuin mustavöisiä taitajia hiomaan omia
tekniikoitansa. Mutta koska mitään vyöarvovaatimuksia ei ollut, päätin kuitenkin
uskaltautua ujona tyttönä mukaan. Enkä onneksi ollutkaan ainoa
"ekaluokkalainen".
|
Ujo ??? "ekaluokkalainen" raavaan miehen "kimpussa" ;-)
|
Tietysti se harmitti, ettei osannut itse
yhtään mitään, mutta taisi se kime-no-kata olla aika tuntematon käytännössä
varmaan jollekin muullekin kuin minulle. (Selasin kyllä isin joskus
antamasta Pat Harringtonin kirjasta kime-no-katan läpi edellisenä iltana, mutta
eipä siitä tähän päähän mitään jäänyt noin kerta istumalta...). Eli olispa
ollut kiva, kun olisi ollut se "runko" hanskassa, niin ettei koko energia
olisi mennyt miettimiseen, että "mitähän nyt piti tehdä..." Mutta
jostainhan se on aloitettava.
|
Murhaava isku puukon tupella ??? menee ohi ... |
Tästä päästäänkin asiaan: koskas tätä kime-no-kataa
jatketaan? En varmaankaan ole ainoa, jolla syttyi nyt sellainen kipinä, että
tätä täytyy saada lisää. Jos meitä on muitakin, ja jos joskus joku suostuisi
opettamaankin, niin toivoisin, että tämä ei jäisi tähän!
Voisitko siis välittää erityiskiitokset
kataopettajillemme erinomaisesta ymmärtäväisyydestä ja
kärsivällisyydestä, jolla he kime-no-kataa opettivat. Meistä jotkut
(ainakin siis minä) olivat tosiaan alkeiskurssilla.
No TIETYSTI kiitän Sinuakin koko alueleiristä ja
kaikesta... kyllä mä tiedän, että olet häärännyt kaikessa mahdollisessa, missä
vaan on tarvittu!
t. SatuH
