17 de Internationaal Judo Ryu Friesland Zoontjens Toernooi 7.12.2002 in de "Westermar", Bergum/Burgum Holland

Reissun pääsivulle tästä

TehoTiimiläisten Hollannin reissu !!! (teksti Antti Renko, kuvat Erkki Jokikokko)

Nuoret judokamme kävivät kauden päätteeksi perinteisellä kilpailumatkalla Hollannin Burgumissa. Kahdella bussilla matkaa taittoi 58 ottelijaa, ja parikymmentä huoltajaa ja vanhempaa.

Koko matka majoituksineen yms. oli järjestetty erittäin hyvin. Siitä suuri kiitos Pentti Vauhkoselle ja Jaana Casagrandelle sekä paikallisille ystävillemme Markolle sekä Martinille.

Hollannin kilpailu järjestettiin nyt 17. kertaa ja suomalaisia taisi mukana olla nyt kahdeksatta kertaa, joten kokemusta on jo aikaisemmista vastaavista matkoista. Osallistujamäärä oli 650 ottelijan paikkeilla ja heistä suurin osa oli tietenkin isäntämaa Hollannista. Puolasta ja Saksasta oli myös suurehkot joukkueet.

Menestystä kilpailuista tuli roppakaupalla muiden kokemusten lisäksi. Mitaleja saimme kaikkiaan 19 kappaletta, ja voitettuja otteluitakin kertyi 106. Kaikki ottelivat ennakkoluulottomasti, ja parhailla taidoillaan. Otteluja käytiin kahdeksalla tatamilla, joten valitettavasti ei ole mahdollista kaikkia hienoja suorituksia tässä mainita. Muutamista hienoista suorituksista kuitenkin hieman enemmän.


Pentti ja Jaana järjestelemässä asioita

Osa kisapaikan kahdeksasta ottelualueesta

Tytöissä Tapanilan Erän ensikertalaiset Hollannissa; Tiia Suo-Yrjö sekä Riia Turpela saavuttivat hienosti pronssia sarjoissaan. Lisäksi hopealle ylsi Meido-Kanin Anna Willberg ,  joka johti loppuottelua wazarilla, mutta tällä kertaa voitto meni vielä muualle.

Kaiken kaikkiaan tyttöjen sarjoissa oli korkea taso sekä kotuullisen isot sarjat. Tämä oli varmasti hyvä asia myös meidän lupaavalle tyttöjoukkueellemme.

Pienemmissä sarjoissa nuoret Hontai Judon Miika Laitinen ja Pietro Casagrande sekä Tapanilan Erän Tony Myllylä  ylsivät neljänsiksi hienojen otteluiden ansiosta. Pitkän päivätyön teki myös poikien alle 50-kiloisten sarjassa otellut Hontai Judon Janne Mäki , joka saavutti hopeaa kahdeksan käydyn ja seitsemän voitetun ottelun päätteeksi. Janne voitti viimeisessä ottelussaan saman kaverin jolle oli alkuotteluissa hävinnyt aikaisemmin. Hienosti paikattu !

Myös vanhempien poikien alle 50-kiloisten sarjassa Tikkurilan Judokoiden Riku Salminen voitti vastustajansa kovien taistelujen päätteeksi. Rikun kompastuskiveksi tuli Hollannin mestari samasta sarjasta kaksi kertaa, joten Rikulle pronsssia. Poikien alle 60-kiloisten sarjassa ensimmäistä kertaa ulkomailla kilpaillut Vantaan Jukaran Sebastian Oey taisteli hienosti päätä pidempiä vastustajia vastaan pronssille. Alle 66-kiloisissa suomalaiset ottivat paljon vastakkain ja hopealle ylsi Meido-Kanin Lauri Halme, sekä pronssille Shirokawan Arto Bäckström . Arto loukkasi selkänsä finaalissa ja joutui jättämään viimeisen ottelun väliin.


Arto (toinen vasemmalta) ja Lauri (oikealla) palkintokorokkeella pitkän päivätyön tehneinä

Alle 73-kiloisissa Meido-Kanin Tero Niemi eteni vakuuttavasti finaaliin, mutta finaalissa tuli tällä kertaa tappio. Hopeasta käydyn ottelun Tero kuitenkin hoiti varmasti kotiin.

Kokeneemmissa A-pojissa mitaleille ylsivät Hontai Judon Uula Salminen ja Keravan Bodonoksen Ville Jäske . Saavutuksina hienosti hopeaa ja pronssia. A-nuorille kilpailu on varmasti erittäin tervetullut A-turnausten sekä miesten kilpailujen ohessa! Uula urakoi 7 ottelua, ja Ville 6 joten harvoin varmaan joutuu ottelemaan enempää samassa sarjassa.

Mainittujen lisäksi vakuuttavia otteita esittivät Varkauden Yama-Arashin Ville Nevalainen pronssillaan sekä Anna Häyrinen, joka voitti sarjansa! Myös Kuopion Sakuran Otso Roine voitti käymänsä viisi ottelua ja sarjavoitto oli ansaittu! Hienoa!


Väsynyt taistelija; Uula Salminen

Hollantilaisten otteluista pisti silmään tekniikoiden monipuolisuus. Eri tekniikoita yritettiin paljon, ja otetta vaihdeltiin vastustajan mukaan puolelta toiselle. Myös mattoon siirtymistä heittojen tai kaatojen jälkeen oli selvästi harjtoiteltu paljon. Yleensä tavoitteena oli päästä suoraan sidontaan tai käsilukkoon kaatumisen perään.

Ottelusysteemi oli hieman erikoinen. Siinä tarjottiin kaikille ainakin kaksi ottelua. Lisäksi finaalin hävinnyt joutui taistelemaan vielä hopeamitalista. Palkinnot jaettiin neljälle parhaalle ja nähtävästi tuo neljäs sija on sama kuin meillä jaettavat kaksi kolmatta sijaa. Ottelusysteemi oli kaikkien mielestä hyvä ja varsinkin tuo parin matsin mahdollisuus oli oikein hyvä meille pitkämatkalaisille!

Ikäluokat kilpailuissa olivat kahden vuoden välein, joten ikärajat olivat hieman erilaisia meidän vastaaviin verrattuna. Lisäksi kaikkissa sarjoissa oli käsilukot sekä kuristukset sallittuja. Niitä harjoiteltiinkin nuorempien kanssa syksyn TehoTiimi-leiripäivillä tätä matkaa silmälläpitäen.

Hollannin kilpailu on oikein hyvä päätöskilpailu kauden päätteeksi. Nytkin oli matkalla paljon nuoria jotka olivat jo kolmannella tai neljännellä Hollannin kilpailumatkalla. Otteluiden paljous sekä riittävän kova vastus ovat varmasti motivoivia harjoittelun ja edistymisen kannalta.

Eiköhän ensi vuonnakin mennä Hollantiin väläyttämään kykyjämme!

Antti Renko

11.12.2002

P.S.

Hollantilaiset muuten keräävät erittäin innostuneesti eri maiden kolikoita ja paikallisten kiinnostus suomalaisia kolikoita kohtaan oli valtavaa. Kisapaikalla, kaupungilla, hotellissa ja jopa laivaterminaalissakin tuli uteliaat kysymään suomalaisia kolikoita!