|
|
|
TehoTiimi |
|
D- ja C- junnujen leiripäivä 16.11.2003 Nummelassa |
|
Pienempi D- ja C-junnujen TehoTiimi piti leiripäivän juuri 25-vuotisjuhliaan viettäneen Nummelan Judon dojolla. Kiitän Nummelan Judoa, että sain olla mukana juhlassanne !!! Olkaa ylpeitä seurastanne ja hienosta Dojostanne !!! Alla Antti Rengon juttu leiristä: |
|
Reipasvauhtisella vuoden viimeisellä TT-leiripäivällä oli osallistujia 29 sekä aamulla että päivätreeneissä !!!. |
|
|
|
Aamutreeni oli vahvasti mattopainotteinen, ja siinä harjoiteltiin paljon erilaisia mattotekniikoita. Erilaisia sidontoja, kääntöjä aluksi. Se sen jälkeen huolellisemmin alkeita kuristus- ja käsilukkotekniikoista, sekä niiden puolustamista. Kuristus- ja käsilukkotekniikat olivat päivän teemana niin kuin aiemmina vuosinakin Hollannin joulukuisen kilpailun vuoksi. Hollannin kilpailuissa ko. tekniikat ovat sallittuja myös C-ikäisille. Ainakin TehoTiimin treenipäivillä on tekniikoiden opettelu sujunut hyvin myös nuoremmilta. Kuristus- ja lukkotekniikoiden treenaaminen on tämän ikäisillä taitavilla, ja tunnollisilla harjoittelijoilla mahdollista. Lukko-ja kuristutekniikat ovat tavallaan jatkoa sidonta- ja hallintatekniikoille, ja siksi niiden opettelussa on tärkeänä pohjana se, että pystytään hallitsemaan ukea ja rajoittamaan uken liikettä matossa muutenkin. Lisäksi lukkojen ja kuristusten harjoittelussa pitää muistaa, että tarkoituksena ei ole vahingoittaa vastustajaa. Käsilukkoja ja kuristuksia harjoiteltiin, ja sitten tietysti sitä, miten niitä voidaan torjua. Aamutreenin lopuksi oteltiin vielä mattorandoria. Evästauon jälkeen oli vielä päivätreeni, jossa oli pystytekniikkaa. Aluksi tekniikkaa. Jotain tuttua, ja jotain uutta. Heittoja ja sitten randoria. Kovalla sykkeellä ensin tavallista randoria ja sitten vielä muutama kierros kolmen ryhmissä jossa vauhtia riitti. Siinä olikin yhdelle tt-leiripäivälle. Ilahduttavaa oli, että vuoden viimeiseen tt-treenipäivään tuli tämänkin verran osallistujia, ja useimpia olemme tavanneet läpi vuoden kaikissa tt-tapahtumissa. Otteluintoakin vielä riittää joulukuussa pidettävään hollannin turnaukseen, ja se on hyvä merkki pitkän syksyn jälkeen. Hollannin kilpailu on hyvä kilpailu tämän ikäisille hakea menestystä ja kokemusta ulkomailta. Sinne kaikki kovalla tsempillä voittoja hakemaan! TehoTiimitreenejä on vielä Nummelassa 30.marraskuuta. Masan kanssa mainostettiin vielä tuota em leiriä. Toivottavasti sinne tulee porukkaa mukavasti. Terv. Antti |
|
Alla pari kuvaa leiriltä ! |
|
|
|
Erkki Jokikokko
aluepäällikkö
16.11.2003