|
|
|
Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2004
Hyväksytty alueparlamentissa 14.12.2003
Sisällysluettelo:
2.5. Alueen posti- ja toimisto rutiinit
3.1. Koulutus- ja kurssitoiminta
1. Esipuhe
Otteita Suomen Judoliiton toimintasuunnitelmasta vuodelle 2004:
Aluetoiminnan päätehtävänä on tuottaa liiton palveluja lähellä seuroja ja niiden harrastajia.
Se on organisaatio, joka valvoo seurojen ja harrastajien etuja. Alueet koordinoi toiminnan yhteistyössä seurojen kanssa, jolla vältetään päällekkäisyydet alueellisissa ja valtakunnallisissa tapahtumissa.
Aluevaliokuntaan kuuluu alueiden aluepäälliköt ja puheenjohtajana toimii liiton aluetoiminnasta vastaava hallituksen jäsen.
Aluetoiminta rahoittaa toimintansa pääosin palvelumaksuilla (koulutus, leirit, valmentajaraha yms.) Tavoitteena on, että Judon harrastaminen on mahdollista kaikkialla Suomessa.
Judoliiton alueorganisaatio tukee seurojen toimintaa, jolloin aktiivisesti toimivien judoseurojen ja harrastajien määrä lisääntyy. Alueiden perustoimintoihin kuuluvat alueleirit, aluegraduoinnit ja 1. tason ohjaajakoulutukset.
Judoliitto jatkaa toimintaa kuuden alueen voimin. Aluetoiminnan painopisteitä ovat; I-tason koulutustoiminnan vakiinnuttaminen kaikilla alueilla, eri ryhmien tasapuolinen huomioiminen aluetoiminnassa ja lajin perusarvojen esilletuominen aluetyön kautta. Judoliitto tukee alueita järjestämällä kouluttajakoulutuksia aluekouluttajille.
Judoliitto kannustaa jäsenseurojensa ohjaajia ja valmentajia osallistumaan SLU:n alueiden ja urheiluopistojen järjestämiin yleisiin valmentaja- ja ohjaajakoulutuksiin tiedottamalla koulutuksista omissa tiedotuskanavissaan. Aluetoiminnan kehittäminen Judoliitto pyrkii aikaansaamaan sen että kaikille alueille tehtäisiin aluekohtainen strategia. Alueleirien ja alueen koulutustapahtumien järjestämisestä päättää kunkin alueen johtoryhmä.
Aluetoiminnassa pyritään kannustamaan yhteistyöhön itämeren maiden ja muiden lähinaapurimaiden kanssa. Alueita pyritään rohkaisemaan ratkaisuihin, joilla ne palkkaisivat osa- ja päätoimisia henkilöitä.
Siinäpä sitä "pyristelemistä" ;-))
No "asiaakin" ...
2. Hallinto2.1. Alueparlamentti
Alueparlamentti on alueen ylin päättävä elin. Alueparlamentti kokoontuu kahdesti vuodessa Suomen Judoliiton aluejohtosäännön määräämällä tavalla. Kevätparlamentti kokoontuu kevään alueleirin yhteydessä tai aluejohtoryhmän määräämänä muuna ajankohtana ja syysparlamentti kokoontuu syksyn viimeisen alueleirin yhteydessä tai aluejohtoryhmän määrämänä muuna ajankohtana.
Alueen syysparlamentti valitsee alueen johtoryhmän ja toimihenkilöt seuraavaksi vuodeksi sekä hyväksyy seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Lisäksi alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään ne alueelliset tapahtumat, jotka alueella toimintavuoden aikana järjestetään sekä päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään tapahtumien järjestäjät ja ajankohdat.
2.2. Aluejohtoryhmä
Aluejohtoryhmä käyttää ylintä päätäntävaltaa toimintavuotensa aikana. Se suunnittelee, toteuttaa, ohjaa ja koordinoi alueen toimintaa. Aluejohtoryhmän puheenjohtajaa kutsutaan aluepäälliköksi
Aluejohtoryhmä kokoontuu tarpeen mukaan mm. alueleirien yhteydessä. Johtoryhmän päätöksistä tiedotetaan alueen kotisivuilla sekä alueen sähköisen postituslistan avulla.
Aluejohtoryhmän tehtäviin kuuluu mm.
2.3. Alueen toimihenkilöt
Alueparlamentti nimeää tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt, jotka yhdessä aluejohtoryhmän ja alueen seurojen kanssa koordinoivat ja toteuttavat alueen tapahtumia; leiritoimintaa, koulutusta, kilpailutoimintaa, valmennustoimintaa jne. Toimihenkilöksi voidaan valita myös henkilö, joka kuuluu aluejohtoryhmään.
Perinteisesti alueella on ollut mm. seuraavat toimihenkilöt:
2.4. Työryhmät
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään, mitä työryhmiä toimintavuodelle perustetaan. Työryhmien tehtävänä on avustaa aluejohtoryhmää, alueen toimihenkilöitä sekä tapahtumia järjestäviä seuroja tapahtumien koordinoinnissa ja toteuttamisessa. Lisäksi työryhmille voidaan antaa erilaisia kehittämisprojekteja.
2.5. Alueen posti- ja toimistorutiinit
Alueen posti lähetetään aluepäällikölle. Tämä nimeää tarvittaessa avukseen sihteerin ja muita toimihenkilöitä.
Alue järjestää leirejä, koulutusta, kilpailuja sekä muuta seuroja palvelevaa toimintaa resurssiensa mukaan. Alue pyrkii olemaan linkki seurojen ja liiton välillä. Tavoitteena on myös toimia niin, että yhteistyö alueen seurojen välillä tiivistyy. Seuroja kannustetaan ja tuetaan tapahtumien järjestämisen osalta.
3.1. Koulutus- ja kurssitoiminta
Koulutus koordinoidaan Suomen Judoliiton koulutukseen sekä SLU:n järjestämien koulutustilaisuuksien kanssa. Alue tukee tarvittaessa Liiton koulutustoimintaa.
Vuoden aikana järjestetään seuraavat koulutustapahtumat:
Tuomarikoulutus
Graduoijakoulutus
Judon perusteet
Oppiminen ja opettamisen perustaidot
Kata- ja tekniikkakoulutus sekä ohjaajaillat
Muita kursseja/(koulutus)tapahtumia järjestetään aluejohtoryhmän sekä koulutuskoordinaattorin harkinnan ja alueen seuroissa ilmenevien tarpeiden mukaan (kilpailujen järjestäminen, toimitsijakoulutus, seuratoiminta, teippaus, hieronta jne.). Kurssien hinnat päättää alueparlametntti tuomarikoulutuksen, graduoijakoulutuksen, sekä "judon perursteet" sekä "oppiminen ja opettamiesen perustaidot" osalta. Muiden kurssien hinnoista päättää joko valittava koulutuskoordinaattori tai aluejohtoryhmä.
3.2. Graduoinnit
Aluegraduoinneissa graduoidaan pääsääntöisesti 1.kyu-arvot mutta tarvittaessa myös alempia kyu-arvoja. Graduointitilaisuuksia pidetään vähintään yksi kevätkaudella ja vähintään yksi syyskaudella. Aluegraduoija päättää aluejohtoryhmän kanssa yhdessä graduointien ajankohdan ja paikan. Alueparlamentti päättää graduointimaksun 1 kyu ja niitä alemmille kyu asteiden kokeille Hinta 50 euroa. Dan kollegio päättää graduointimaksun 1 dan kokeille, jotka maksetaan Dan-kollegiolle.
3.3. Valmennustoiminta
Aluevalmennuksen tarkoituksena on auttaa seuroja kilpailuryhmätoiminnassa ja saada kilpailijoitaan liiton edustusvalmennusryhmiin ja edustustehtäviin sekä tukea liiton edustusvalmennussuunnitelmaa mm. ns. kotisalileirien muodossa.
Valmennustoiminnan pääpaino on TehoTiimissä, johon pyritään saamaan mukaan uusia nuoria kilpailemisesta kiinnostuneita judokoita. TehoTiimiä markkinoidaan alueen seuroille mm. "TehoTiimiesitteellä".
Sekä nuoremmille että vanhemmille TehoTiimiläisille pyritään järjestämään erillisiä leiripäiviä ja harjoituksia. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan pyritään järjestämään keväällä yksi TehoTiimille suunnattu kilpailumatka ulkomaille seka vastaava matka syksyllä.
TehoTiimiläisiä pyritään tukemaan taloudellisesti kilpailu- ja leirimatkoilla.
Alueparlamentti päättää TehoTiimin vuosimaksun (60 euroa). Aluejohtoryhmä päättää TehoTiiimille annettavien kilpailu- ja leirimatkojen tukipolitiikasta ja käytännön järjestelyistä.
Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskelee tällä hetkellä 8 judokaa ja harjoituksissa käy vielä yksi judoka Mäkelänrinteen yhteistyölukiosta Brändö Gymnasium'ista. Heille on järjestetty yksi lajiharjoitus viikossa valmentajana Sherif El Digwy. Budjettiin on varattu määräraha, jolla lajiharjoituksia pyritään jatkamaan vuonna 2004. Aluejohtoryhmä neuvottelee Judoliiton hallituksen kanssa, jotta valmentaja voitaisiin palkata (vakituiseksi) tuntiopettajaksi. Aluejohtoryhmä päättää valmentajavalinnoista.
Alue markkinoi Mäkelänrinteen urheilulukiota pääasiallisena yläasteenjälkeisenä opiskelupaikkana alueen lupaaville huippujudokoille.
3.4. Kilpailutoiminta
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään aluemestaruuuskisojen tuotto/kustannusjaosta järjestävän seuran ja alueen välillä. (Suositushinta 17 euroa, josta alueelle 5 euroa ja järjestäjälle loput) Tila yms. kustannusten jaosta aluejohtoryhmä neuvottelee järjestäjän kanssa
Mikäli kiinnostusta riittää, järjestetään senioreille tapaaminen kisan merkeissä.
Alueen Junnu-Cup toimintaa jatketaan. Junnu-Cup:iin saa osallistua vain sellaiset valko-keltavöiset judokat, joilla on korkeintaan viisi (5) otteluvoittoa kansallisista kilpailuista. Mikäli kilpailun järjestäjä haluaa, voidaan myös oranssivöisiä ottaa kilpailuihin em. edellytyksillä ja mielellään siten, että valkovöisiä ja oranssivöisiä ei ole samassa sarjassa. Halutessaan järjestäjä voi ottaa mukaan myös C-junioreille oman sarjansa.
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään vuodessa pidettävien Junnu-Cup kisojen määrän, ajankohdan ja järjestäjän.
Alue laskuttaa seuroja jälkikäteen alueparlamentin päättämällä summalla/osallistuja kattaakseen omat palkinto, tila, vakuutus, ensiapu yms. kulunsa. (4 euroa/osallistuja) Alue hankkii palkinnot sekä korvaa tiloista, vakuutuksesta, ensiavusta järjestäjälle koituneet kulut.
Järjestäjä perii jokaiselta osallistujalta alueparlamentin päättämän osallistumismaksun. (6 euroa/osallistuja) Alueparlamentti päättää myös tuomareiden korvauksista Junnu-Cup kilpailuista (20 euroa/tuomari "könttäsumma")
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään järjestettävien Junnu-Cup kilpailujen järjestäjät ja ajankohdat.
3.5. Leirit
Kaikki Leirit ovat TehoTiimin jäsenmaksunsa maksaneille ilmaisia ja aluejohtoryhmä sopii leirijärjestäjän kanssa tapauskohtaisesti miten järjestäjälle taataan tuloja myös TehoTiimin osallistumisesta.
Aluejohtoryhmä päättää alueleirien tuotto/kustannusjaosta järjestävän seuran ja alueen välillä tapauskohtaisesti.
Alueella järjestetään kaksi yöpymisleiriä vuodessa (keväällä ja syksyllä), joiden kohderyhmänä ovat E-.D- ja C-juniori-ikäiset harrastelijajudokat. Leirin hinnan päättää aluejohtoryhmä ja leirin järjestäjä tapauskohtaisesti. (suositus 20 euroa, sisältää harjoituksen ja yöpymisen, ei ruokailua) Näille leireille järjestetään myös erilliset harjoitukset "nuoremmalle" TehoTiimille. Tavoitteena on saada leireistä niin laadukkaita oheistoimintoineen, että molemmille leireille saadaan vähintään 150 osallistujaa.
Alueella järjestetään vähintään neljä erillistä leiripäivää nuoremmalle TehoTiimille (kaksi keväällä ja kaksi syksyllä). Näiden leirien yhteyteen järjestetään harjoitukset myös aikuisille ohjaajille/harrastajille. Yhden leiripäivän hinta aikuisille/harrastajille on 10 euroa. Ohjaajille ja harrastajille markkinoidaan myös Judon Tuki ry:n kuntojudoharjoituksia.
Vanhemmalle TehoTiimille ei erillisiä leiripäiviä järjestetä. (Jos TehoTiimivalmentajilla piisaa virtaa niin siitä vaan ;-) Vanhempi TehoTiimi harjoittelee joka toinen viikko Liiton harjoituksissa Olympiastadionilla. Lisäksi aluevalmentajat pyrivät saamaan alueelle vähintään yhden päävalmentajan vetämän kotisalileirin sekä kevät- että syyskaudeksi.
Alue rahoittaa toimintansa pääasiassa leirien sekä valmennus- ja koulutustilaisuuksien tuotoilla.Tehotiimin jäsenmaksuilla katetaan osa Tehotiimin valmennuskuluista ja matka-avustuksista sekä vuoden lopussa myönnettävistä Tehotiimi-stipendeistä.
4.1. Talousarvio vuodelle 2004
|
TUOTOT |
Budjetti 2004 |
Budjetti 2003 | |
|
3020 |
Osanottomaksut (JC + aluemestaruuskilpailut) 4*4*170+5*150 |
3470 |
2300 |
|
3022 |
Koulutus (I-taso+Tuom + ??) 4*30*50+1*10*60 |
6600 |
4350 |
|
3024 |
Valmennus / alueleirituotot + muut "härdellit" |
700 |
700 |
|
5000 |
Jäsenmaksut (Tehotiimi) 60*60 |
3600 |
3600 |
|
5001 |
Graduointimaksut (1.kyu)15*50 |
750 |
750 |
|
5120 |
Varainhankinta (Tehotiimi-tavaraa yms)20*30 |
600 |
725 |
|
Tulot yhteensä |
15720 |
12425 | |
|
KULUT |
|||
|
3260 |
Vakuutuksia (alueleirit, Junnu-Cup, vastuuvakuuts ym) |
550 |
500 |
|
3310 |
Tila- ja salivuokrat jne leireihin ja kilpailuihin liittyvää kulua |
1000 |
1000 |
|
3550 |
Matkakorvauksia ja pv-rahoja vetäjille ym |
1500 |
1500 |
|
3570 |
EA-ryhmien pv-rahat Junnu-Cupeissa4*100 |
400 |
400 |
|
3560 |
Kilpailijoiden ja joukkueiden matkatukia |
2800 |
2500 |
|
3580 |
Osanottomaksuja (Tehotiimi) |
600 |
600 |
|
3600 |
Koulutus (materiaalit liitosta) 4*30*15 |
1800 |
1350 |
|
3604 |
Tiedotusmateriaali/aluekiertokirjeet/netti |
130 |
130 |
|
3650 |
Toimistotarvikkeet |
0 |
0 |
|
3651 |
Tehotiimitarvikkeita yms. |
0 |
0 |
|
3700 |
Urheilijatuet (Tehotiimin stipendit) |
2000 |
2000 |
|
3730 |
Mäkelänrinne |
2400 |
0 |
|
3740 |
Valmentajatuet koulutus yms |
600 |
600 |
|
3800 |
Kokouskulut |
240 |
200 |
|
3812 |
Palkintokulut |
1500 |
1300 |
|
3840 |
Postikulut |
0 |
0 |
|
3842 |
Puhelin + fax |
0 |
0 |
|
3848 |
Pankkipalvelut |
200 |
200 |
|
Kulut yhteensä |
15720 |
12280 | |
|
Ylijäämä/Alijäämä |
+0 |
+145 | |
|
Kassa 15.12.2003 ja 31.12.2002 |
+9471 |
+7450 | |
4.2. Suomen Judoliiton alustava tapahtumakalenteri vuodelle 2004
Kysymysmerkki ? tapahtuman
päivän tai paikan kohdalla tarkoittaa sitä, että tapahtumasta ei ole vielä saatu
vahvistusta Judoliittoon.
(kopioitu Suomen Judoliiton www-sivuilta
11.12.2003)
| Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Kysymysmerkki ? tapahtuman päivän tai paikan kohdalla tarkoittaa sitä, että tapahtumasta ei ole vielä saatu vahvistusta Judoliittoon. Kotimaisia tapahtumajärjestäjiä pyydetään ystävällisesti tarkastamaan oman tapahtumansa tiedot kalenterista ja tekemään tarpeelliset oikaisupyynnöt Judoliittoon. Kotimaisia tapahtumajärjestäjiä pyydetään toimittamaan tapahtumien kutsut hyvissä ajoin Judoliittoon. Jos huomaat tässä tapahtumakalenterissa virheellisiä tietoja, ole ystävällinen ja ilmoita siitä osoitteeseen: pekka.lehdes@judoliitto.fi Ulkomaisista tapahtumista on lihavoitu ne tapahtumat, joihin alustavan suunnitelman mukaan Judoliitto lähettää joukkueen tai edustajansa. Ole ystävällinen ja huomioi, että suunnitelmat voivat muuttua vuoden edetessä esim. loukkaantumisten, tapahtumien peruuntumisten tms. syistä. Tapahtumakalenteri päivitetään, kun lisätietoa saadaan. Ajankohtaisin tieto tapahtumista on aina Judoliiton internet-sivuilla: www.judoliitto.fi. Kalenterin käyttäjiä pyydetään huomioimaan, että kalenterissa voi olla virheitä mm. siitä syystä, että tapahtuman vastuullisilta järjestäjiltä on saatu virheellistä tai puutteellista tietoa. Ikäluokat ja lyhenteet vuonna 2004 |
N=naiset M20=miehet synt. 85-87 N20=naiset synt.85-87 PB=pojat synt.88-89 TB=tytöt synt.88-89 |
TC=tytöt synt.90-91 PD=pojat synt.92-93 TD=tytöt synt.92-93 PE= pojat synt.94- TE=tytöt synt.94- |
2004 |
|
Päivitetty 9.12.2003 |
|
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
3-4 |
Alueet |
Randorileirit |
|
5-9? |
Mittelberg |
kv leiri |
M,N |
10-11 |
Alueet |
Alueleiri/kotisalileiri |
|
10-16 |
Mittersill (AUT) |
Kansainvälinen leiri (EJU) |
M,N |
16-18 |
Ateena GRE |
Esiolympialaiset |
M,N |
16-18 |
Kuopio |
|
|
17 |
Kuopio |
PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE |
|
17 |
Kuopio |
M, N |
|
18 |
Kotka |
M20,N20,PB,TB,PC,TC,PD,TD, TE, PE |
|
24 |
Varkaus |
M20,N20,PB,TB |
|
24-25 |
Moskova RUS |
EJU Super A-turnaus |
M,N |
26-30 |
Moskova RUS |
EJU Training Camp |
M,N |
30- |
Tampere |
Erityisryhmät |
|
31 |
Tampere |
PB,TB,PC,TC,PD,TD, PE, TE |
|
31 |
Tampere |
Erityisryhmät |
|
31 |
Tampere |
Erityisryhmät |
|
31- |
Sofia BUL |
EJU A-turnaus |
N |
31- |
Tbilisi GEO |
EJU A-turnaus |
M |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
-1 |
Sofia BUL |
EJU A-turnaus |
N |
-1 |
Tbilisi GEO |
EJU A-turnaus |
M |
-1 |
Tampere |
Erityisryhmät |
|
2-5 |
Sofia BUL |
EJU Training Camp |
N |
2-5? |
Tbilisi GEO |
Kv. leiri |
M |
5-8 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M,N,M20,N20 |
7-8 |
Pariisi FRA |
EJU Super A-turnaus |
M,N |
14 |
Pori |
Samurai-Cup 2 |
M20,N20,PB,TB |
14-15 |
Budapest HUN |
EJU A-turnaus |
M |
14-15 |
Leonding AUT |
EJU A-turnaus |
N |
16-19? |
Budapest HUN |
kv leiri |
M |
16-19? |
Leonding AUT |
kv leiri |
N |
21-22 |
Alueet |
Randorileirit |
|
21-22? |
AUT |
Matsumae Cup |
M,N |
21-22 |
Hamburg GER |
EJU Super A-turnaus |
M,N |
23-25? |
AUT |
Matsumae leiri |
M,N |
23-27 |
Hamburg GER |
EJU Training Camp |
M,N |
26-29 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M20 |
28 |
Savonlinna |
Finlandia Cup 2 |
M,N |
28 |
Savonlinna |
Shikata Shiai |
M,PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE |
28-29 |
Savonlinna |
Leiri Finlandia Cupin yhteydessä |
|
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
4-7 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M,N,N20,PB,TB |
6-7 |
Tarto EST |
Estonia Open |
M20,N20 |
8-10 |
Tarto EST |
Tarton leiri |
M20,N20 |
12-14? |
Helsinki |
Leiri Samurai Cupin yhteydessä |
M20,N20,PB,TB |
13-14 |
Praha CZE |
EJU A-turnaus |
M |
13-14 |
Varsova POL |
EJU A-turnaus |
N |
13 |
Helsinki |
Samurai-Cup 3 |
M20,N20,PB,TB |
14 |
Helsinki |
Alempien vöiden mestaruuskilpailut |
M,N,PB,TB,PC,TC, 5 - 4 kyu |
15-19? |
Praha CZE |
Kv leiri |
M |
15-19? |
Varsova POL |
Kv leiri |
N |
19-20 |
Arlon BEL |
Ladies Open |
N,N20 |
20-21? |
Bremen GER |
Kv. kilpailu |
M20,PB |
20-21? |
Kotka |
Leiri Finlandia Cupin yhteydessä |
|
20-21 |
Rotterdam HOL |
EJU A-turnaus |
M |
20-21 |
Rooma ITA |
EJU A-turnaus |
N |
21 |
Kotka |
Finlandia Cup 3 |
M,N |
21 |
Kotka |
Kotka Open |
|
22-24? |
Bremen GER |
Kv. leiri |
M20,PB |
22-25 |
Arlon BEL |
Kv. leiri |
N,N20 |
22-25? |
Rotterdam HOL |
Kv. leiri |
M |
22-25? |
Rooma ITA |
Kv. leiri |
N |
27-28 |
Minsk BLR |
EJU A-turnaus |
M |
27-28 |
Tallinna EST |
EJU A-turnaus |
N |
29- |
Minsk BLR |
EJU Training Camp |
M |
29- |
Tallinna EST |
Kv leiri |
N |
27 |
Kurikka |
Aprilli Shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
-1 |
Tallinna EST |
Kv. leiri |
N |
-2 |
Minsk BLR |
EJU Training Camp |
M |
1-4 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M20 |
3 |
Pietari RUS |
Joukkuekilpailu |
PB |
3 |
Oxelösund SWE |
Sörmlandsträffen |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
3-4 |
Alueet |
Alueleirit/kotisalileiri |
|
3-4 |
Malaga ESP |
EJU turnaus |
PB,TB |
5-8 |
Malaga ESP |
EJU Training Camp |
PB,TB |
8-12 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M,N,N20 |
9-10 |
Aalborg DEN |
Kv. kilpailut |
M20,N20,PB,TB |
10-11 |
Coimbra (POR) |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
11-12 |
Aalborg DEN |
Kv. leiri |
M20,N20,PB,TB |
|
|
Turku |
Aurajoki Shiai |
PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE |
12-15 |
Coimbra POR |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
13-18 |
Nymburg CZE |
EJU Training Camp |
M,N |
17 |
Hämeenlinna |
Hämeenlinna-shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
17-18 |
Lontoo GBR |
British Open |
M,N |
17-18 |
Pietari RUS |
EJU-A-turnaus |
M20,N20 |
19-22 |
Cardiff WLS |
kv leiri |
M,N |
19-22 |
Pietari RUS |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
24-25 |
Hämeenlinna |
SM-kilpailut |
M,N |
24-25 |
CZE |
EJU turnaus |
PB,TB |
26-28 |
CZE |
EJU Training Camp |
PB,TB |
26-30 |
Tata HUN |
EJU Training Camp |
M,N |
29- |
Tampere Varala |
kv EM-valmistautumisleiri |
M,N,M20,N20 |
30-? |
Kaunas LTU |
EM-kilpailut |
M23,N23 |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
-2 |
Tampere Varala |
EM/PM-valmistautumisleiri |
M,N |
-2? |
Kaunas LTU |
EM-kilpailut |
M23,N23 |
8-9 |
Alueet |
Alueleirit |
|
8 |
Oulu |
Haru-shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
8 |
Turku |
Aurajoki Shiai |
PB,TB,PC,TC |
8-9 |
Heilborn GER |
EJU turnaus |
PB,TB |
10-12 |
Heilborn GER |
EJU Training Camp |
PB,TB |
13-16 |
Belgrad SCG |
EM-kilpailut |
M,N |
14-16 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
PB,TB |
16 |
Vantaa |
Wekara Shiai |
ET, EP, DT, DP, CT, CP |
21-23 |
Tampere |
SELL Games |
Opiskelijat |
22-23 |
Lahti |
PM-kilpailut |
M,N,PB,TB |
? |
Lund SWE |
Lugi Judo Camp |
PB,TB |
29 |
Rovaniemi |
Koyama-Shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE |
22-23 |
Szczyrk POL |
EJU turnaus |
PB,TB |
22-23 |
Stockerau AUT |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
? |
Jicin CZE |
Olympic Hopes turnaus |
PB,TB |
24-26 |
Szczyrk POL |
EJU Training Camp |
PB,TB |
24-27 |
Stockerau AUT |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
? |
Jicin CZE |
Kv. leiri |
PB,TB |
? |
Lund SWE |
Budo Nord Cup |
PB,TB |
? |
Lund SWE |
Lugi Judo Camp |
PB,TB |
23- |
? |
Peruskuntoleiri |
M20,N20 |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
3-6 |
Baku AZE? |
EJUn tuomariseminaari |
|
4-6 |
Tampere, Varala |
Varala Judo Camp |
9-14 -vuotiaat |
4-6 |
Tampere, Varala |
Nuori Suomi judo-ohjaajakoulutus |
|
5-6 |
Tampere, Varala |
Fyysisen harjoittelun perusteet koulutus |
|
5-6 |
Ploiesti ROM |
EJU turnaus |
PB,TB |
7-9 |
Ploiesti ROM |
EJU Training Camp |
PB,TB |
-12 |
? |
Peruskuntoleiri |
M20,N20 |
12-13 |
Kaunas LTU |
EJU B-turnaus |
|
14-22 |
Aix en Provence FRA |
EJU Training Camp |
M |
14-22 |
Tempe sur Lot FRA |
EJU Training Camp |
N |
19-20 |
Göteborg? |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
21-24 |
Göteborg? |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
26- |
Castelldefels ESP |
EJU Training Camp |
M,N |
30- |
Loviisa, Sandö |
Arashin kesäleiri |
|
30- |
Heinävesi |
Yanagi Judo Camp |
M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
-3 |
Castelldefels ESP |
EJU Training Camp |
M,N |
-4 |
Heinävesi |
Yanagi Judo Camp |
M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC |
-4 |
Loviisa, Sandö |
Arashin kesäleiri |
|
3-4 |
Istanbul TUR |
EJU B-turnaus |
M,N |
3-4 |
Rotterdam NED |
EM-kilpailut |
PB,TB |
5-7 |
Rotterdam NED |
EJU Training Camp |
PB,TB |
10-11 |
Braunschweig GER |
EJU B-turnaus |
M,N |
10-11 |
Cetniewo POL |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
10-17 |
Papendaal NED |
EJU Training Camp |
M,N |
12-15 |
Cetniewo (POL) |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
14-18 |
Turku |
Turku Judo Week |
M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC |
17-18 |
Paks HUN |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
17-23 |
Tongerlo BEL |
EJU Training Camp |
M,N |
19-21 |
Paks HUN |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
19-25 |
Nurmes |
Bomba Judo Camp |
M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC |
24-25 |
Lyon FRA |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
26-29 |
Lyon FRA |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
29- |
Mäntyharju |
Eloleiri |
Kaikki |
31- |
Jicin (CZE) |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
-1 |
Mäntyharju |
Eloleiri |
Kaikki |
-5 |
Jicin (CZE) |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
4 |
Helsinki |
KV leirikilpailu |
M,N,M20,N20 |
4-8 |
Helsinki |
Helsinki Judo Camp |
M,N,M20,N20,PB,TB,PC,TC |
7-8 |
Berliini GER |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
9-13 |
Berliini GER |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
14-20 |
Ateena GRE |
Olympialaiset |
M,N |
21-22? |
AUT? |
Kv. kilpailut |
M20,N20 |
23-25? |
AUT? |
Kv. leiri |
M20,N20 |
26-29 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M,N,M20,N20 |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
4 |
Raisio |
Ryhti-shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC |
4-5 |
Raisio |
Leiri Ryhti-shiain yhteydessä |
M,N,PB,TB,PC,TC |
10-12 |
Sofia BUL |
EM-kilpailut |
M20,N20 |
10-12 |
Joensuu |
Leiri Yawara-shiain yhteydessä |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
11 |
Joensuu |
Yawara-shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
18 |
Nummela |
Hiiden-shiai |
M,N,P |
18-19 |
Nummela |
Leiri Hiiden-shiain yhteydessä |
M,N,P |
23-26 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M20 |
25-26 |
TUR |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
27-30 |
TUR |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
25-26 |
Alueet |
Alueleirit |
|
25 |
Rovaniemi |
Ruska-shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
25-26 |
Rovaniemi |
Leiri Ruska-shiain yhteydessä |
|
25 |
Kotka |
Pyroll Group Shiai |
|
30- |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M,N,N20 |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
2 |
Tampere |
Eden Shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE |
-3 |
Tampere, Varala |
EV-leiri |
M,N,N20 |
2-3 |
Kiova UKR |
EJU A-turnaus |
M20,N20 |
4-7 |
Kiova UKR |
EJU Training Camp |
M20,N20 |
8-10 |
Alueet |
Alueleirit |
|
? |
Tallinna EST |
Kv. kutsukilpailu |
M20 |
9 |
Mikkeli |
Mikkeli-Shiai |
PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE |
9 |
Tallinna EST |
Info-Plus Cup |
M20 |
14-17 |
Budapest HUN |
MM-kilpailut |
M20,N20 |
16? |
Ruotsi |
Swedish Open |
M20,N20 |
16 |
Kerava |
Kerava Shiai |
M20,N20,PB,TB,PC,TC,D |
16 |
? |
Joukkue SM |
M |
23 |
Helsinki |
FinnDai Shiai |
Opiskelijat |
23-24 |
Helsinki |
SM-kilpailut |
M20,N20,PB,TB |
28-31 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M,N,M20,N20 |
28-31 |
? |
Veteraanien EM-kilpailut |
Veteraanit |
29-31 |
Mikkeli |
Erityisryhmien kv leiri |
|
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
5-11 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
PB,TB |
6 |
Kuopio |
ABB-Shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
6-7? |
Malmö SWE |
Swedish Open |
M,N |
8-11? |
Malmö SWE |
Kv. leiri |
M,N |
13-14 |
Vantaa FIN |
Finnish Judo Open |
M,N |
20 |
Tarto EST |
Kv. kilpailu |
M,N |
20-21 |
Kuusankoski |
Kymijoki Shiai |
M20,N20,PB,TB,PC,TC,PD,TD,PE,TE |
22- |
? |
Ulkomaan harjoitusleiri |
M,N |
26-28 |
Iisalmi |
Leiri Genelec-shiain yhteydessä |
|
27 |
Iisalmi |
Genelec-shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
27-28 |
SLO |
EJU B-turnaus |
M23,N23 |
|
|
|
|
|
Päivä |
Paikka |
Tapahtuma |
Kohderyhmä |
2-3 |
Budapest HUN |
EJUn Kongressi |
|
4-6 |
Alueet |
Alueleirit/kotisalileiri |
|
11 |
Lahti |
Lahti-Shiai |
M,N,PB,TB,PC,TC,PD,TD |
-10 |
? |
Ulkomaan harjoitusleiri |
M,N |
10-12 |
? |
Seurojen peruskuntoleirit |
M,N |
15-19? |
Moskova RUS? |
Opiskelijoiden MM-kilpailut |
|
17-19 |
? |
Seurojen peruskuntoleirit |
M,N,PB,TB,PC,TC |
27-30 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
M,N,M20,N20 |
29-31 |
Tampere Varala |
EV-leiri |
PB,TB |