|
|
|
Toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2005
Hyväksytty alueparlamentissa 7.11.2004
Sisällysluettelo:
2.5. Alueen posti- ja toimisto rutiinit
3.1. Koulutus- ja kurssitoiminta
1. Esipuhe
Otteita Suomen Judoliiton toimintasuunnitelmasta vuodelle 2005:
4.1. Aluetoiminta
Aluetoiminnan päätehtävänä on tuottaa palveluja lähellä seuroja ja niiden harrastajia. Aluetoiminta on organisaatio, joka valvoo seurojen ja harrastajien etuja. Alueet koordinoivat toiminnan yhteistyössä seurojen kanssa, jolla vältetään päällekkäisyyttä alueellisissa ja valtakunnallisissa tapahtumissa. Aluevaliokuntaan kuuluu alueiden aluepäälliköt ja puheenjohtajana toimii Judoliiton aluetoiminnasta vastaava hallituksen jäsen. Aluetoiminta rahoittaa toimintansa pääosin palvelumaksuilla (koulutus, leirit, valmentajaraha yms).
Aluetoiminnan tavoitteena on mahdollistaa judon harrastaminen kaikkialla Suomessa. Judoliiton alueorganisaatio tukee seurojen toimintaa, jolloin aktiivisesti toimivien judoseurojen ja harrastajien määrä lisääntyy. Alueiden perustoimintoihin kuuluvat alueleirit, aluegraduoinnit ja osin 1. tason ohjaajakoulutukset.
Judoliitto jatkaa toimintaa kuudella alueella. Vuoden 2005 aikana perustetaan työryhmä selvittämään aluejakoa ja alueiden lukumäärää aluetoiminnan laadun kehittämiseksi. Aluetoiminnan painopisteet ovat: 1. tason koulutustoiminnan vakiinnuttaminen kaikilla alueilla, eri ryhmien tasapuolinen huomioiminen aluetoiminnassa ja lajin perusarvojen säilyttäminen aluetoiminnan kautta. Judoliitto tukee aluekouluttajia ja alueen toimihenkilöitä järjestämällä heille kouluttajakoulutuksen ja tapaamisen.
Judoliitto kannustaa jäsenseurojensa ohjaajia ja valmentajia osallistumaan SLU:n alueiden ja urheiluopistojen järjestämiin yleisiin ohjaaja- ja valmentajakoulutuksiin sekä seuratoimihenkilöiden koulutuksiin tiedottamalla koulutuksista omissa tiedotuskanavissaan.
4.1.1. Aluetoiminnan kehittäminen
Judoliitto tukee, että jokaiselle alueelle tehtäisiin aluekohtainen strategia. Alueleirien ja alueen koulutustilaisuuksien järjestämisestä päättää kunkin alueen johtoryhmä. Aluetoiminnassa pyritään kannustamaan yhteistyöhön Itämeren maiden ja muiden lähinaapurimaiden kanssa. Alueita rohkaistaan ratkaisuun, jolla ne palkkaisivat osa- ja/ai päätoimisia henkilöitä.
Siinäpä sitä "pyristelemistä" ;-))
No "asiaakin" ...
2.1. Alueparlamentti
Alueparlamentti on alueen ylin päättävä elin. Alueparlamentti kokoontuu kahdesti vuodessa Suomen Judoliiton aluejohtosäännön määräämällä tavalla. Kevätparlamentti kokoontuu kevään alueleirin yhteydessä tai aluejohtoryhmän määräämänä muuna ajankohtana ja syysparlamentti kokoontuu syksyn viimeisen alueleirin yhteydessä tai aluejohtoryhmän määrämänä muuna ajankohtana.
Alueen syysparlamentti valitsee alueen johtoryhmän ja toimihenkilöt seuraavaksi vuodeksi sekä hyväksyy seuraavan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion. Lisäksi alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään ne alueelliset tapahtumat, jotka alueella toimintavuoden aikana järjestetään sekä päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään tapahtumien järjestäjät ja ajankohdat.
2.2. Aluejohtoryhmä
Aluejohtoryhmä käyttää ylintä päätäntävaltaa toimintavuotensa aikana. Se suunnittelee, toteuttaa, ohjaa ja koordinoi alueen toimintaa. Aluejohtoryhmän puheenjohtajaa kutsutaan aluepäälliköksi
Aluejohtoryhmä kokoontuu tarpeen mukaan mm. alueleirien yhteydessä. Johtoryhmän päätöksistä tiedotetaan alueen kotisivuilla sekä alueen sähköisen postituslistan avulla.
Aluejohtoryhmän tehtäviin kuuluu mm.
2.3. Alueen toimihenkilöt
Alueparlamentti nimeää tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt, jotka yhdessä aluejohtoryhmän ja alueen seurojen kanssa koordinoivat ja toteuttavat alueen tapahtumia; leiritoimintaa, koulutusta, kilpailutoimintaa, valmennustoimintaa jne. Toimihenkilöksi voidaan valita myös henkilö, joka kuuluu aluejohtoryhmään.
Perinteisesti alueella on ollut mm. seuraavat toimihenkilöt:
2.4. Työryhmät
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään, mitä työryhmiä toimintavuodelle perustetaan. Työryhmien tehtävänä on avustaa aluejohtoryhmää, alueen toimihenkilöitä sekä tapahtumia järjestäviä seuroja tapahtumien koordinoinnissa ja toteuttamisessa. Lisäksi työryhmille voidaan antaa erilaisia kehittämisprojekteja.
2.5. Alueen posti- ja toimistorutiinit
Alueen posti lähetetään aluepäällikölle. Tämä nimeää tarvittaessa avukseen sihteerin ja muita toimihenkilöitä.
Alue järjestää leirejä, koulutusta, kilpailuja sekä muuta seuroja palvelevaa toimintaa resurssiensa mukaan. Alue pyrkii olemaan linkki seurojen ja liiton välillä. Tavoitteena on myös toimia niin, että yhteistyö alueen seurojen välillä tiivistyy. Seuroja kannustetaan ja tuetaan tapahtumien järjestämisen osalta.
3.1. Koulutus- ja kurssitoiminta
Koulutus koordinoidaan Suomen Judoliiton koulutukseen sekä SLU:n järjestämien koulutustilaisuuksien kanssa. Alue tukee tarvittaessa Liiton koulutustoimintaa.
Vuoden aikana järjestetään seuraavat koulutustapahtumat:
Tuomarikoulutus
Graduoijakoulutus
Judon perusteet
Oppiminen ja opettamisen perustaidot
Kata- ja tekniikkakoulutus sekä ohjaajaillat
Alue pyrkii lisäämään koulutustarjontaansa Judoliiton koulutusjärjestelmän ensimmäisen tason kursseilla
Tavoitteena on, että alueella voidaan itsenäisesti vetää Nuori Suomi ohjaaja-kurssi sekä peruskurssiohjaaja-koulutus omatoimisesti
vuoden 2005 aikana. Judoliiton hallitus on ottanut myönteisen kannan em. pyrkimyksille
Muita kursseja/(koulutus)tapahtumia järjestetään aluejohtoryhmän sekä koulutuskoordinaattorin harkinnan ja alueen seuroissa ilmenevien tarpeiden mukaan (kilpailujen järjestäminen, toimitsijakoulutus, seuratoiminta, teippaus, hieronta jne.). Kurssien hinnat päättää alueparlametntti tuomarikoulutuksen, graduoijakoulutuksen, sekä "judon perursteet" sekä "oppiminen ja opettamiesen perustaidot" osalta. Muiden kurssien hinnoista päättää joko valittava koulutuskoordinaattori tai aluejohtoryhmä.
3.2. Graduoinnit
Aluegraduoinneissa graduoidaan pääsääntöisesti 1.kyu-arvot mutta tarvittaessa myös alempia kyu-arvoja. Graduointitilaisuuksia pidetään vähintään yksi kevätkaudella ja vähintään yksi syyskaudella. Aluegraduoija päättää aluejohtoryhmän kanssa yhdessä graduointien ajankohdan ja paikan. Alueparlamentti päättää graduointimaksun 1 kyu ja niitä alemmille kyu asteiden kokeille Hinta 50 euroa. Dan kollegio päättää graduointimaksun 1 dan kokeille, jotka maksetaan Dan-kollegiolle.
3.3. Valmennustoiminta
Aluevalmennuksen tarkoituksena on auttaa seuroja kilpailuryhmätoiminnassa ja saada kilpailijoitaan liiton edustusvalmennusryhmiin ja edustustehtäviin sekä tukea liiton edustusvalmennussuunnitelmaa mm. ns. kotisalileirien muodossa.
Valmennustoiminnan pääpaino on TehoTiimissä, johon pyritään saamaan mukaan uusia nuoria kilpailemisesta kiinnostuneita judokoita. TehoTiimiä markkinoidaan alueen seuroille mm. "TehoTiimiesitteellä".
Sekä nuoremmille että vanhemmille TehoTiimiläisille pyritään järjestämään erillisiä leiripäiviä ja harjoituksia. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan pyritään järjestämään keväällä yksi TehoTiimille suunnattu kilpailumatka ulkomaille seka vastaava matka syksyllä.
TehoTiimiläisiä pyritään tukemaan taloudellisesti kilpailu- ja leirimatkoilla.
Alueparlamentti päättää TehoTiimin vuosimaksun (60 euroa). Aluejohtoryhmä päättää TehoTiiimille annettavien kilpailu- ja leirimatkojen tukipolitiikasta ja käytännön järjestelyistä.
Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskelee tällä hetkellä 13 judokaa. Heille on järjestetty syksystä 2004 lähtien kaksi lajiharjoitusta viikossa valmentajana Sherif El Digwy. Budjettiin on varattu määräraha, jolla lajiharjoituksia jatketaan vuonna 2005. Aluejohtoryhmä päättää valmentajavalinnoista.
Alue markkinoi Mäkelänrinteen urheilulukiota sekä Sotungin urheilupainotteista lukiota yläasteenjälkeiseksi opiskelupaikoiksi alueen lupaaville huippujudokoille.
3.4. Kilpailutoiminta
Alue etsii järjestäjän aluemestaruuskisoille, joihin voivat osallistua E-, D-, C- ja B- ja A-juniorit sekä miehet että naiset. Tarvittaessa voidaan osallistujat jakaa tasoryhmiin esim. vyöarvojen mukaan.
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään aluemestaruuuskisojen tuotto/kustannusjaosta järjestävän seuran ja alueen välillä. (Suositushinta 17 euroa, josta alueelle 5 euroa ja järjestäjälle loput) Tila yms. kustannusten jaosta aluejohtoryhmä neuvottelee järjestäjän kanssa
Mikäli kiinnostusta riittää, järjestetään senioreille tapaaminen kisan merkeissä.
Alueen Junnu-Cup toimintaa jatketaan. Junnu-Cup:iin saa osallistua vain sellaiset valko-keltavöiset judokat, joilla on korkeintaan viisi (5) otteluvoittoa kansallisista kilpailuista. Mikäli kilpailun järjestäjä haluaa, voidaan myös oranssivöisiä ottaa kilpailuihin em. edellytyksillä ja mielellään siten, että valkovöisiä ja oranssivöisiä ei ole samassa sarjassa. Halutessaan järjestäjä voi ottaa mukaan myös C-junioreille oman sarjansa.
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään vuodessa pidettävien Junnu-Cup kisojen määrän, ajankohdan ja järjestäjän.
Alue laskuttaa seuroja jälkikäteen alueparlamentin päättämällä summalla/osallistuja kattaakseen omat palkinto, tila, vakuutus, ensiapu yms. kulunsa. (4 euroa/osallistuja) Alue hankkii palkinnot sekä korvaa tiloista, vakuutuksesta, ensiavusta järjestäjälle koituneet kulut.
Järjestäjä perii jokaiselta osallistujalta alueparlamentin päättämän osallistumismaksun. (6 euroa/osallistuja) Alueparlamentti päättää myös tuomareiden korvauksista Junnu-Cup kilpailuista (20 euroa/tuomari "könttäsumma")
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään järjestettävien Junnu-Cup kilpailujen järjestäjät ja ajankohdat.
3.5. Leirit
Alueparlamentti päättää tai valtuuttaa aluejohtoryhmän päättämään alueella pidettävien alueleirien määrän, ajankodat ja järjestäjät. Alueen leirejä markkinoidaan myös muualle lähialueille..
Kaikki Leirit ovat TehoTiimin jäsenmaksunsa maksaneille ilmaisia ja aluejohtoryhmä sopii leirijärjestäjän kanssa tapauskohtaisesti miten järjestäjälle taataan tuloja myös TehoTiimin osallistumisesta.
Aluejohtoryhmä päättää alueleirien tuotto/kustannusjaosta järjestävän seuran ja alueen välillä tapauskohtaisesti.
Alueella järjestetään kaksi yöpymisleiriä vuodessa (keväällä ja syksyllä), joissa on ohjelmaa harrasteleville junnuille, nuorille ja aikuisille sekä kilpaileville junnuille, nuorille ja aikuisille. Leirin hinnan päättää aluejohtoryhmä ja leirin järjestäjä tapauskohtaisesti. (suositus 20 euroa, sisältää harjoituksen ja yöpymisen, ei ruokailua) Näille leireille järjestetään myös erilliset harjoitukset "nuoremmalle" TehoTiimille. Tavoitteena on saada leireistä niin laadukkaita oheistoimintoineen, että molemmille leireille saadaan vähintään 150 osallistujaa.
Alueella järjestetään vähintään neljä erillistä leiripäivää nuoremmalle TehoTiimille (kaksi keväällä ja kaksi syksyllä). Näiden leirien yhteyteen järjestetään harjoitukset myös aikuisille ohjaajille/harrastajille tarpeen mukaan. Yhden leiripäivän hinta aikuisille/harrastajille on 10 euroa. Ohjaajille ja harrastajille markkinoidaan myös Judon Tuki ry:n kuntojudoharjoituksia.
Vanhemmalle TehoTiimille ei erillisiä leiripäiviä järjestetä. (Jos TehoTiimivalmentajilla piisaa virtaa niin siitä vaan ;-) Vanhempi TehoTiimi harjoittelee joka toinen viikko Liiton harjoituksissa Maunulassa. Lisäksi aluevalmentajat pyrivät saamaan alueelle vähintään yhden päävalmentajan vetämän kotisalileirin sekä kevät- että syyskaudeksi.
Alue rahoittaa toimintansa pääasiassa leirien sekä valmennus- ja koulutustilaisuuksien tuotoilla.Tehotiimin jäsenmaksuilla katetaan osa Tehotiimin valmennuskuluista ja matka-avustuksista sekä vuoden lopussa myönnettävistä Tehotiimi-stipendeistä.
4.1. Talousarvio vuodelle 2005
|
TULOTILIT |
|
Budjetti/2005 |
Ennuste 2004 |
Budjetoitu/2004 |
V 2003 tot. |
|
TehoTiimi jäsenmaksut |
5000 |
3900,00 |
4060,00 |
3600,00 |
4260,00 |
|
Graduointimaksut |
5001 |
850,00 |
850,00 |
750,00 |
844,00 |
|
Tulot järjestetyistä kilpailuista |
5020 |
4000,00 |
4493,70 |
3470,00 |
3653,38 |
|
Kilpailumatkatulot |
5021-1 |
5000,00 |
5120,00 |
5120,00 |
7050,00 |
|
Koulutustuotot |
5022 |
9200,00 |
8925,00 |
6600,00 |
7339,00 |
|
Leirituotot |
5024 |
700,00 |
575,20 |
700,00 |
678,60 |
|
TT-tarvikkeet |
5080 |
400,00 |
78,00 |
600,00 |
104,00 |
|
Muu varainhankinta |
5120 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
|
SJuL:n avustus |
5160 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
|
Tulot |
yht. |
24050,00 |
24101,90 |
20840,00 |
23928,98 |
|
|
|
|
|
|
|
|
MENOTILIT |
|
Budjetti/2005 |
Ennuste 2004 |
Budjetoitu/2004 |
V 2003 tot. |
|
Vakuutukset |
3260 |
500,00 |
671,71 |
550,00 |
519,70 |
|
Matka+pv-rahat |
3550 |
800,00 |
833,30 |
800,00 |
1047,16 |
|
Matka- ja majoituskulut |
3559 |
600,00 |
538,03 |
700,00 |
1000,00 |
|
Kilpailumatkamenot |
3559-1 |
5000,00 |
5300,50 |
5120,00 |
5106,00 |
|
Matkatuet |
3560 |
4000,00 |
5966,36 |
2800,00 |
4124,00 |
|
Osallistumismaksut kilpailuihin |
3580-1 |
600,00 |
455,45 |
600,00 |
700,00 |
|
Judoliiton koulutusmateriaalit |
3600 |
2200,00 |
2160,00 |
1800,00 |
1931,00 |
|
Koulututuskulut+koulutusmateriaalit |
3601 |
1000,00 |
1362,88 |
600,00 |
714,30 |
|
Tiedotusmateriaalit+web |
3604 |
130,00 |
122,50 |
130,00 |
522,54 |
|
Toimistotarvikkeita |
3650 |
0,00 |
59,40 |
0,00 |
0,00 |
|
TehoTiimitarvikkeet yms. |
3690 |
200,00 |
0,00 |
0,00 |
0,00 |
|
TehoTiimi Stipendit |
3700 |
1000,00 |
850,00 |
2000,00 |
850,00 |
|
Mäkelänrinne |
3741 |
4800,00 |
3440,00 |
2400,00 |
1176,00 |
|
Kokouskulut |
3800 |
240,00 |
173,08 |
240,00 |
297,83 |
|
Leirien järjestäminen (tilat yms.) |
3809 |
500,00 |
763,11 |
0,00 |
1129,54 |
|
Kilpailujen järjestäminen (tilat yms) |
3810 |
1500,00 |
2228,33 |
1400,00 |
227,50 |
|
Kilpailujen palkintokulut |
3812 |
1000,00 |
685,60 |
1500,00 |
1102,20 |
|
Muut toimistokulut |
3858 |
0,00 |
100,00 |
0,00 |
0,00 |
|
Pankkipalv. |
3848 |
200,00 |
170,88 |
200,00 |
187,23 |
|
Menot yht. |
|
24270,00 |
25881,13 |
20840,00 |
20635,00 |
|
|
|
|
|
|
|
|
Tilivuoden voitto/tappio |
|
-220,00 |
-1779,23 |
0,00 |
3293,98 |
4.2. Suomen Judoliiton alustava tapahtumakalenteri vuodelle 2005
Kalenteriluonnos vuodelle 2005 löytyy painamalla tästä >>