Tyttöjen sunnuntai 6.3.2005 Vantaalla

 

Kuvat Elina Koskenoja Kuvagalleria löytyy tämän sivun alaosasta tai painamalla tästä >>

Kokemuksia tyttöjen minileiristä

Sunnuntaina 6.3.2005 kokoontui toiseen tyttöjen minileirille noin 30 innokasta judokaa lähinnä Etelä-Suomen alueelta, mutta mukana oli myös neljän hengen joukkue Itä-Suomesta (Kiteeltä ja Joensuusta) ja yksi tyttö Tampereelta asti! Leiri järjestettiin samaan tapaan kuin syyskuun suuren suosion saanut 1. tyttöjen sunnuntai. Leirin vetäjinä toimivat Marjaana Koivula, Anne Spångman ja Erika Markkanen. Ennakkoilmoittautumista ei ollut, joten olin todella iloinen, kun porukkaa kerääntyi kolmisen kymmentä sunnuntaiaamuna Vantaan Jukaran dojolle. Viimekertaisesta 45:stä osallistujasta jäätiin siis vähän, mutta se ei ainakaan harjoitusten laatua huonontanut. Ilahduttavaa oli nähdä, että mukana oli tällä kertaa enemmän myös vähän vanhempaa ikäluokkaa, 14-16-vuotiaita kuin ensimmäisellä leirillä.

Leirin tarkoitus on kohottaa tyttöjen itsetuntoa judokana ja antaa hyvät olosuhteet harjoitteluun sekä tietenkin kaksi laadukasta judoharjoitusta. Tässä onnistuttiin mielestäni aika hyvin. Parinvaihdot eivät tuottaneet vaikeuksia, eikä ”poikabasilleja” ollut. Jotkut osallistujista olivat oman seuran harjoituksissa usein ainoana tyttönä ja käytännöllisesti kaikki ainakin pienenä vähemmistönä poikiin nähden. Tässä mielessä kokemus oli siis odotettua vaihtelua. Moni sai taas uutta motivaatiota judon harjoittelemiseen, kun saman henkisiä harjoitteluvastuksia löytyi runsaasti.

Päivä alkoi tutustumisleikillä ja jatkui mattopainotteisilla harjoituksina aamupäivällä. Iltapäivällä oteltiin pystyssä ja päivä päättyi uimahallille rentouttavaan terapia-altaaseen. Monipuolisten judoharjoituksien päälle sai jännittävän leirikokemuksen päälle kuten Itä-Suomen tytöt asian kokivat. Haastattelin näitä reippaita pitkänmatkalaisia leirin päätteeksi ja heille leirikokemus ylipäätään oli aika uusi. He pitivät randoreita ja uintireissua päivän päätteeksi parhaimpina kokemuksina. Hauskaa toisaalta oli yöpyä Hontain judoseuran dojolla ja nähdä pääkaupunkiseutua laajemmin.

Leiriläiset harjoittelivat omien taitojensa mukaan ja meno oli iloisen reipasta, tyttöenergiaa parhaimmillaan! Kaikilla vetäjillä oli pitkä judoura taustalla, mikä toivottavasti sai tytöissä aikaan ajatuksen, että myös minä pystyn jatkamaan tyttönä judouraa monella tapaa. Tyttöjen sunnuntaille on selvästi ollut tarvetta, ensi syksynä se saa taas jatkoa uusin kujein!

Jutun kirjoitti Marjaana Koivula 1D, Vantaan jukara ry