| Erkki Jokikokko 10.1.2002 |
Alue katsasti kouluttaja-ehdokkaita Varalassa |
|
Suomen Judoliitto järjesti 5.1.-6.1.2002
Varalassa Tampereella koulutustapahtuman, jossa Olli Paasimaa (4 dan)
esitteli kehittämäänsä liike-ideaan perustuvaa
lähestymistapaa Judon opiskelulle ja opettamiselle.
|
|
Paikalle oli kutsuttu kaikkien alueiden aluepäälliköt sekä alueiden kouluttajat. Lisäksi
paikalle oli saapunut Judo vaikuttajia ympäri Suomea niin paljon, ettemme mahtuneet Varalan Dojolle
yhteen riviin, vaan rivejä oli tehtävä kaksi. Minä kutsuin alueen puolesta tilaisuuteen katsastettavaksi 8 henkilöä, jotka
olivat ilmoittaneet halukkuutensa ryhtyä alueen kouluttajiksi.
|
|
Lauantai-päivän ohjelmassa oli pari luentotilaisuutta ja käytännössä asiaan tutustuttiin tatamilla
kahdessa kaksi tuntia kestäneessä harjoituksessa. Sunnuntaina oli yksi harjoitus tatamilla sekä yksi luentotilaisuus.
|
|
Alueen koulutusryhmään valittiin Hanna Lattu 2 dan (FND), Mervi Lahtinen 1 dan (TIK), Jukka Laalo 1 dan (TIK/AGA),
Jan Eklund 1 dan (JKR), Frans Tuominen 1 kyu (CHI) ja Timo Lehtonen 1 kyu (HON). Valinnat teki
allekirjoittanut sekä Judoliiton varapuheenjohtaja Arttu Laitinen ja
Judoliiton hallitukseen
ja koulutusvaliokuntaan kuuluva Mika Nurminen.
|
|
Valitut jatkokoulutetaan tehtäviinsä kevään ja
kesän 2002 aikana.
Jatkokoulutus tapahtuu siten, että valitut henkilöt toimivat apukouluttajina alueella
keväällä Mika Nurmisen johdolla vedettävissä uusituissa C-lajiosan korvaavissa Judon perusteet
ja oppimisen ja opettamisen perustaidot kursseissa
ja tutustuvat niissä koulutuksen sisältöön ja materiaaliin. Näiden lisäksi
alueella vedetään vielä uusittu peruskurssiohjaajakoulutus kurssi, jossa
valitut henkilöt myös toimivat apukouluttajina. Jatkokoulutus huipentuu kesäkuussa Varalassa järjestettävään syventävään kurssiin, jonka
Olli Paasimaa on lupautunut vetämään. Näin alueella on syksyllä 2002 riittävästi koulutettuja vetäjiä vetämään ainakin em. kurssit alueellisina.
|
Kevään kurssipäivät ovat 23.2.-24.2.2002 (Judon perusteet)
16.3.-17.3.2002 (oppiminen ja opettaminen)
27.4.-28.4.2002 (peruskurssiohjaaja)
|
|
Näihin kannattaa osallistua myös niiden, jotka ovat C-lajiosan joskus käyneet. Kurssit
antavat varmasti uutta ajattelemisen aihetta Judon opettamisen keskeisiin kysymyksiin.
Se kannattaa myös huomioida, että Judoliiton määräyksestä ei C-lajiosaa tulla enää järjestämään. Sitä vastaavat kurssit ovat nyt Judon perusteet kurssi ja oppimisen ja opettamisen perustaidot kurssi, jotka molemmat on käytävä voimassa olevien graduointisääntöjen mukaan ennen sinisen vyön suorittamista. |
KoulutusterveisinErkki Jokikokko aluepäällikkö |