EJ/16.3.2008

Võru Kevad XIII international judo competition, Võru, Viro

TehoTiimi

Poikien kaaviot löytyvät painamalla tästä >>
tyttöjen kaaviot painamalla tästä >>

Käväistiinpä taas pienellä mutta pippurisella porukalla kisaamassa ja treenaamassa tuomarointia Virossa. Tälläkertaaa kaupunkina oli Võru, joka sijaitsee noin 70 kilometria Tartosta eteenpäin eli matkaa Tallinnasta tulee noin 250 kilometriä.

Kisa oli alunpitäin suunnitelmissani, mutta en jaksanut alkaa järjestämään reissua, niin koko homma meinasi jäädä. Onneksi kuulin, että Judo-kania edustavat Nurmisen sisarukset Natalie ja Juuso perheineen olivat lähdössä joten niinpä päätin keskiviikkona että menoksi :). Soitin Riho Lehistelle ja kysäisin että saanko tulla ja Riho sanoi että "avot" tule, niin järkkään sulle yöpaikan.

Kisapaikkana oli paikallinen urheiluhalli, jonka toisella puolella pidettiin paikallisia yleisurheilun hallikisoja. Starttipistoolin pamauksia kuului aina silloin tällöin :). Tatameja kisassa oli kolme. Lauantaina käytiin erittäin hyvätasoiset B-junnujen kisat. Osallistujia noin 130-150 Virosta, Ruotsista (iso joukkue kasattuna maajoukkueesta ja Judogymnasietin porukasta), Puolasta, Liettuasta, Venäjältä, Ukrainasta .... Kisajärjestämistyyli oli samanlainen kuin muuallakin Virossa. Aamulla punnitus, sen jälkeen voi lähteä vaikka syömään. Avajaispuheiden jälkeen kisat alkoivat noin 11:30 ja palkinnot jaettiin noin klo 19:00 illalla.

Kuten aina Viron kisoissa taso on kova, mutta ei voittamaton. Juuso meni pari kolme kierrosta puhtaalla pelillä alkuotteluistaan, mutta sitten tuli "turpiin"; pikku lipsahdus ja ippon naapurille (kaavio taisi olla kuudentoista ottelijan ranskalainen). Keräilyissä tie oli pitkä ja "kivinen" mutta pornssiotteluun Juuso vakuuttavasti. Pronssiottelussa tuomarit sekoilivat "pikku" pisteissä totaalisesti, mutta oikea voittaja silti löytyi. Tällä kertaa Juuson oli taputettava tehokkaaseen jujiin. Hieno viides sija kovassa seurassa !!!

Natalien sarja oli seitsemän ranskalainen, jossa arpaonni "suosi" siten, että Natalie sai matsata myös ensimmäisen kierroksen matsit. Tyttö jyräsi kaikki ihan ylivoimaisesti ipponilla. Voittaminen on helppoa kun sen osaa :))


Natalie palkintopotretissa

Nurmisen porukka lähti sunnuntai aamuna kotiin. Minä kävin vielä sunnuntaina tuomitsemassa reilut viisi tuntia D-junnujen kisoja. Olihan hyviä matseja sielläkin ja porukkaa paljon.

Menkää ihmeessä kiertämään Viron kisoja !!! Olette taatusti tervetulleita !!! (ja kun olette lähdössä, ottakaa joku tuomari mukaan. Esim. minulta voi tiedustella halukkaita tuomareita)

Edellisen viikonvaihteen Tallinnan turneesta löytyy juttu painamalla tästä >>

Erkki Jokikokko
Suomen Judoliitto
Etelä-Suomen alue
aluepäällikkö
www.es-judo.net
www.judoliitto.fi
16.3.2008

Kuvat: Raimo Nurminen

Kisojen avajaispuheita
Osa tuomareista
Lippumeri ja kaavioita jaossa
Juuso in action (juji puree :)
Einar Suur ja Erkki
Riho ja Erkki
Natalie palkintopotretissa
Kyllä kelpaa
Juuso, Riho ja Natalie